3.9.2011

Seinälläni

Vaivihkaa seinilleni on ehtinyt kertyä jo yhtä ja toista. Suoranaista taidetta syntyi maalariporukan voimin jo ennen kuin ehdin muuttaa sisään.


Makuuhuoneeni lehvästöseinämaalaus on tehty glasyyrimaalilla tavallisen mattapintaisen seinämaalin päälle. Maalaus toteutettiin printtaamalla mustavalkoinen, graafinen kuva kalvolle ja heijastamalla se seinälle perinteisellä piitoheittimellä. Toivottavasti kultamaalin shiftaus matasta metallinhohtoiseen valosta ja katselukulmasta riippuen välittyy kuvasta edes jotenkin.


Eteisen kello tikittää kylpyhuoneen ja komeron ovien välissä kertoen kiireisille lähtijöille, kuinka monta punaista sekuntia on enää jäljellä siihen, että pitää jo juosta. Tai itse asiassa kello ei tikitä, vaan sekuntiviisari liukuu eteenpäin äänettömällä vääjäämättömyydellä. Philippi-merkkinen aikarauta on ostettu Stockmannilta. Kello kaipaa eleettömyydessään seurakseen jotain inhimillistä ja hieman rosoista. Ehkä joku pieni taulu tuohon alle? Hmm, jään odottamaan, että sellainen löytää luokseni.


Harvoja entisestä kodista mukaan tulleita asioita on tämä Marimekon lehtikuvioisesta kankaasta tehty taulu. Valinnan vaikeus sopivaksi kangastaulun kuosiksi oli silloin pari vuotta sitten tuskaisa. Jotenkin lehtikuvion harmoninen graafisuus kolahti. Lehti myös puhuu silloin vastahankitun Secton Octo-valaisimen kanssa samaa kieltä ja sehän sopii liikaa meteliä kaihtavalle sisustajalle.


Vähemmän pähkäilyä tuotti tämän keittiön seinän tunnuslauseen valinta. Piipahdus Kruununhaassa sijaitsevaan Olkkari-kivijalkakauppaan jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Liike on pullollaan ihania printtijulisteita (myös niitä hypersuosittuja Keep calm and carry on -julisteita ja muita tuotteita), saippuoita ja kaikenlaita pientä sisustustavaraa. Seinälleni päätynyt mustalle paperille valkoisella painettu limited edition -versio oli kaupan viimeinen. Koska kellertävälle pohjalle mustalla painettu normaaliversio ei aiheuttanut läheskään samanlaisia sykähdyksiä kuin tämä, joten oli toimittava ns. tunteen vallassa. Enkä ole katunut. Teksti kelpaa hyvin elämänohjeeksi, eikö vaan?

Keittiön seinä kaipaa enää kelloa. Olen kellofriikki. En kaipaa kelloja niinkään esineinä (toki tyylikäs kello on kiva :)), vaan minun on tiedettävä koko ajan, mitä kello on. Tiedän, kuulostaa pahalta. Ei yhtään zeniä. Mutta aamukiireessä ei ehdi miettimään zeniä, vaan sitä, mitä kello on. Millainenkohan tuohon tekstijulisteen viereen sopisi? Ehdotuksia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti