Paola Suhonen by Seppälä

Seppälä on harrastanut jo tovin H&M:n viitoittamalla tiellä eri suunittelijoiden erikoismallistoja. Tänään käynnistyi Paola Suhonen by Seppälä -kampanja, jonka mallisto ei ainakaan nettikaupassa ollut suuren suuri. Malliston promokampanja on sen sijaan ollut (sekin H&M:n esimerkin mukaan?) suureellinen. Jopa oma elokuva siivittää elokuva-alaa opiskelevan muotisuunnittelijan luomuksien rantautumista kauppoihin.

Materiaalit ovat pääosin veloursamettia, sifonkia ja pitsiä. Hyvin ajan hermolla tietysti ollaan. Omiksi suosikikseni nousivat nettikuvien perusteella sininen samettikietaisumekko ja sulkakuvioinen brodeerattu musta puolihame, sekin samettia.

Hame olisi todennäköisesti vielä houkuttelevampi, jos se olisi esimerkiksi hyvälaatuista jerseyä tai muuta mattapintaista materiaalia. Veloursametti kun yleisesti ottaen vie ajatukseni jotenkin väärällä tavalla 90-luvun alkuun ja teinivuosieni samettivillitykseen. Sinisessä mekossa materiaali tuntuu kuitenkin jotenkin toimivan. Siinä on selvästi 70-luvun tunnelmaa ja jotain hauskaa aamutakkimaista fiilistä. Musta poolon ja paksujen sukkahousujen kanssa saappaisiin yhdistettynä? Tummanpunaista huulipunaa ehdottomasti.

Mennee viikonlopulle ennen kuin ehdin kauppaan asti hypistelemään mallistoa. Toivottavasti en silloin H&M:n viitoittamaan tapaan pety asujen halpaan olemukseen.

Mitäpä mieltä arvoisat lukijani ovat mallistosta?

Sairaspäivän lohturuokaa

Poden jo syksyn toista flunssaa. Mistä näitä oikein riittää? Onneksi ruoka ja kuuma juoma auttaa.

Teekupissa höyryää keisarin morsianta, jota pidin pitkään liian lällynä teelaatuna. Sen jälkeen kun jätin kesällä sokerin teestä pois, niin se on alkanut maistua juuri sopivalta. Sen sijaan monet vanhat suosikkini, kuten Twiningsin Afternoon tea, ovat ilman sokeria aivan liian kitkeriä. Päivän kaloritarpeen tyydyttää helposti tomaatti-vuohenjuustopiiras ja Keski-Euroopan lentokentiltä hamstraamani Starbrook Airlaines -suklaa, jonka retrokääreet ovat yhtä ihanat kuin suklaa niiden sisällä. Näillä mennään.

Ruudulla vilahtaa erään suosikkiblogini kolmevuotispostaus. Onnittelut Musta tuntuu -blogille ja sen kirjoittajalle Jonnalle. Synttärin kunniaksi Jonna arpoo iittalan kirkkaan Vitriini-lasirasian. Ehkä ei pitäisi kannustaa teitä osallistumaan, jotta itselläni olisi paremmat mahdollisuudet voittaa... ;) Inspiroivaa ja kaunista blogia suosittelen silti kaikille pelkistetyn sisustustyylin kannattajille. Jonnan tyylitajua voin vain ihailla.

Tästä tuli nyt vähän tällainen "mitä kuvassa näkyy" -kirjoitus. Yritän yltää seuraavan kerran johonkin vähän analyyttisempaan. Seuraavaksi kuitenkin niiskutusta ja pärskintää sohvalla viltin alla.

Uutta väriä

Pari viikkoa sitten lupasin kuvia Lontoon-löydöistäni, jotka ovat muuttaneet vaatekaappini värimaailmaa yllättäen karvan verran maanläheisempään ja lämpimämpään suuntaan. Olen ollut jo vuosia harras kannattaja selkeälle valkoinen-harmaa-musta-linjalle, jota on täydennetty denimillä ja muutamalla kirkkaalla värillä. Kaikki murretut värit ovat loistaneet poissaolollaan.

Alkusyksystä löysin itseni useammin kuin kerran pohtimasta, miten hyvin erilaiset lämpimät ja hyvin ei-selkeät karamellin ja oranssiruskeat värit sopivatkaan mustan ja denimin kanssa. Ja kuinka ollakaan, Lontoo sai pääni pyörälle niinkin vakavasti, että huomasin kantaneeni kolmessa päivässä kolme ruskeaa vaatetta kassan kautta hotellihuoneeseeni (ja sitä kautta toki kotiin asti). Oh dear.

Oman paikkansa vaatekaapissani löysivät nopeasti Clarksin superihanat nilkkurit, Cosin suloinen, ohuehko, hupullinen villakangastakki ja Nextin kapealinjainen tunika.

Olen aivan ihastunut! Clarksit ovat tyylikkyydessään melkein Chie Miharan lähes laittoman söpöjen nilkkureiden veroiset ja uskomattoman mukavat jalassa. Karamellin ruskeat kengät on täydellinen pari farkkujen, mustien hameiden ja... kaiken kanssa. Ja kärkihuomioni pitää jossain määrin paikkaansa näidenkin kohdalla: kärjet eivät ole aivan pyöreät vaan ihan selkeästi vähän terävämmät;)

Aavistuksen hankalampi naitettava on Cosin takki. Sen ruskea taittuu hieman oranssiin olematta kuitenkaan räikeä. Mutta vetäessäni tuulisella ratikkapysäkillä hupun päähäni tunnen itseni punahilkaksi (sellaisella hyvällä tavalla) ja ankea kulkuvälineen odotus on pelastettu. Takki on juuri sopivan lämmin syksyisen koleisiin aamuihin, mutta talvipakkasilla se saa tehdä tilaa paksummalle päällykselle.

Huokailin heti Lontoosta saapumisen jälkeen parillekin kaverille, että miksi ihmeessä Suomessa ei ole Cosin liikettä, sellaisen kun luulisi kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin. Kuin tilauksesta silmiini osui muutamaa päivää myöhemmin uutinen Cosin nettikaupan avautumisesta, ja siihen olkaamme tyytyväisiä. Sieltä näyttää löytyvän myös minun takkini.

Nextin tunikasta ei ole tähän hätään kuvaa, ehkäpä sitten myöhemmin. Vaan mitäpä tuumaatte ruskeista ostoksistani?

Takin kuva: Cos

Kenkämeri Facebookissa

Kenkämeri löytyy nyt myös Facebookista. Tulethan tykkäämään!

Kohtaloa?

Lauantai alkaa vihdoin tuntua hyvältä. Vatsa on täynnä Stockan maalaissalaattia ja suklaamoussea, lasissa on alsacelaista vaaleaa ja viime päivien tiukka pulssi on tasaantunut.

Elämä Lontoon jälkeen on muuttunut jo elämäksi Luxembourgin jälkeen. Viimeinen projektireissu oli keskimääräistä rankempi. Menomatkalla missasin kyllä koneita takaisin Helsinkiin käännyttäneet salamat, mutta laukku jäi välilaskukentälle ja iltamyöhällä hotellin aulassa sain kuulla, että varauksestani huolimatta huonetta minulle ei ollut. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua epätoivoiselta.

Seminaari alkoi seuraavana nuhjuisissa reissuvaatteissa (sukat tosin tuokuivat käsisaippualta;)), mutta onneksi lounastauolla sain tiedon, että laukku oli saapunut hotelliini, jossa olikin huone loppureissuksi. Seminaariohjelma oli hyviä ja huonoja yllätyksiä täynnä. Paluumatka alkoi verkkaisesti, mutta lopulta sain kuitenkin juoksennella Helsingin-koneen perässä, kärsiä keljujen kanssamatkustajien totaalisesta kyvyttömyydestä joustaa ja tulla kotiin vasta yömyöhään. Työmatkustaminen ei siis ole vähässäkään määrin hohdokasta.

Mutta elämä voittaa. Tänään elpymisessä on auttanut kovasti Chisun uusin levy. Viime viikonloppuna ostettu levy laulatti jo alkuviikosta autostereoissa ja tuoreeltaan suosikikseni on nousst kappale Kohtalon oma. Videota laululle ei taida olla, mutta kuunnelkaa toki!

Elämää Lontoon jälkeen

Okein, myönnän heti: otsikko on totaalisen yliampuva. Suokaa anteeksi. Mutta toisaalta se on tottakin. Neljä päivää työmatkalla (jonka jokainen vapaa-ajaksi luokiteltava tunti oli pakattu täyteen kaupungilla juoksua ja ostostelua) syyskuun puolivälissä sai aikaan kaaoksen niin töissä kuin kotona kuin kukkarossakin.

Töissä ajauduin matkan jälkeen kierteeseen, jossa kaikkien käsillä olevien hommien deadline oli jo eilen ja niitä tehdessä seuraavien hommien deadlinet tuli ja meni. Liikaa hätäisiä päätöksiä, syömättömiä lounaita ja pinnan kiristymistä. Vasta nyt alkaa helpottaa. Kotona vaivasivat sekaisin mennyt rytmi pojan kanssa ja jatkuva huono omatunto liiasta työnteosta ja rahanmenosta. Ja blogikin on ollut ihan ypöyksin ja hylättynä, mikä sekin on omiaan aiheuttamaan kärvistelyä, vaikka ihan omasta halustani ja pitkälti varmaan myös omaksi ilokseni tätä kirjoitankin.

Miten tämä voikin olla tällaista? Kertokaa joku, please.

Mutta Lontoossa oli kivaa. Kaupunki ei ollut ollenkaan niin ikävä ja tyly suurkaupunki kuin maineensa on. Aurinko paistoi ja oli lähes kesäisen lämmintä. Matkaseura oli mukavaa. Camp-henkisellä jokiristeilyllä kaikkien käteen iskettiin puolikas viinipullo. Joka kulman takana oli juuri sellainen kauppa, jossa haluan käydä. Tein muutamia erittäin hyvältä tuntuvia, mutta tyylilleni uudenlaisia hankintoja. Ehkäpä Lontoo on juuri sellainen paikka, jossa sopii ottaa tyyliaskeleita eteenpäin?

Sen verran paljastan, että nämä askeleet on otettu mm. karamellinruskeissa Clarkseissa, mutta ennen kuin menen tarkemmin löytöihini, tässä muutama kuva reissulta.

Hotellilta parin kulman takana ollu Covent Garden tuli tutuksi...

Unelmointia

Tässä taannoin kaipailin vasta hankkiemieni - tyylikkäiden, mutta käytännöllisten ja siten ehkä vähän arkisten - Vagabondien rinnalle jotkut ylevät ja ennen kaikkea kauniit nilkkurit. Oletusarvo oli, että ne olisivat väistämättä myös epäkäytännöllisemmät. No, niinhän se useimmiten on.

Eräänä iltana sitten törmäsin Brandoksella johonkin, joka sai tällaisen kenkäfriikin sydämen melken sekoamaan rytmissään: Chie Miharan Bonsol Nube Negrot.

Siis kuinka kauniit voivat kengät olla? Varren, pohjan ja koron muotoilu näyttävät täydellisiltä. Ja nuo nahkaiset ruusukooristeet, voisiko suloisempia olla? Ei varmaankaan. Enkä suostu edes uskomaan, että ne olisivat mitenkään erityisen epäkäytännölliset, mitä nyt joutuisi vastaamaan kaikille vastaantulijoille, mistä ne on hankittu. Ainoa, mikä ei sovi kuvaan on hinta, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina.

Blogikaima

Löysin tänään Olivian blogilistalta blogikaimani! Yhdysvaltalaisen Janen pitämä Sea of Shoes on upeaa katseltavaa. Sen lisäksi, että punatukkainen Jane näyttää huippumallilta ja hänellä tuntuu olevan melkoinen kenkäbudjetti, on hän toki myös tyylikuningatar, herttainen ihminen ja hyvä kirjoittamaan. Kauniisti valaistuista ja sommitelluista kuvista saamme kuitenkin todennäköisesti kiittää jotain muuta kuin blogin tähteä itseään.

Tässä tyylinäyte jenkkikaimaltani vintagemekossa ja Miu Miun sandaaleissa.

Enpä laittaisi pahakseni, jos nuo miumiut löytyisivät minunkin kenkämerestäni.

Seinälläni

Vaivihkaa seinilleni on ehtinyt kertyä jo yhtä ja toista. Suoranaista taidetta syntyi maalariporukan voimin jo ennen kuin ehdin muuttaa sisään.

Makuuhuoneeni lehvästöseinämaalaus on tehty glasyyrimaalilla tavallisen mattapintaisen seinämaalin päälle. Maalaus toteutettiin printtaamalla mustavalkoinen, graafinen kuva kalvolle ja heijastamalla se seinälle perinteisellä piitoheittimellä. Toivottavasti kultamaalin shiftaus matasta metallinhohtoiseen valosta ja katselukulmasta riippuen välittyy kuvasta edes jotenkin.

Eteisen kello tikittää kylpyhuoneen ja komeron ovien välissä kertoen kiireisille lähtijöille, kuinka monta punaista sekuntia on enää jäljellä siihen, että pitää jo juosta. Tai itse asiassa kello ei tikitä, vaan sekuntiviisari liukuu eteenpäin äänettömällä vääjäämättömyydellä. Philippi-merkkinen aikarauta on ostettu Stockmannilta. Kello kaipaa eleettömyydessään seurakseen jotain inhimillistä ja hieman rosoista. Ehkä joku pieni taulu tuohon alle? Hmm, jään odottamaan, että sellainen löytää luokseni.

Harvoja entisestä kodista mukaan tulleita asioita on tämä Marimekon lehtikuvioisesta kankaasta tehty taulu. Valinnan vaikeus sopivaksi kangastaulun kuosiksi oli silloin pari vuotta sitten tuskaisa. Jotenkin lehtikuvion harmoninen graafisuus kolahti. Lehti myös puhuu silloin vastahankitun Secton Octo-valaisimen kanssa samaa kieltä ja sehän sopii liikaa meteliä kaihtavalle sisustajalle.

Vähemmän pähkäilyä tuotti tämän keittiön seinän tunnuslauseen valinta. Piipahdus Kruununhaassa sijaitsevaan Olkkari-kivijalkakauppaan jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Liike on pullollaan ihania printtijulisteita (myös niitä hypersuosittuja Keep calm and carry on -julisteita ja muita tuotteita), saippuoita ja kaikenlaita pientä sisustustavaraa. Seinälleni päätynyt mustalle paperille valkoisella painettu limited edition -versio oli kaupan viimeinen. Koska kellertävälle pohjalle mustalla painettu normaaliversio ei aiheuttanut läheskään samanlaisia sykähdyksiä kuin tämä, joten oli toimittava ns. tunteen vallassa. Enkä ole katunut. Teksti kelpaa hyvin elämänohjeeksi, eikö vaan?

Keittiön seinä kaipaa enää kelloa. Olen kellofriikki. En kaipaa kelloja niinkään esineinä (toki tyylikäs kello on kiva :)), vaan minun on tiedettävä koko ajan, mitä kello on. Tiedän, kuulostaa pahalta. Ei yhtään zeniä. Mutta aamukiireessä ei ehdi miettimään zeniä, vaan sitä, mitä kello on. Millainenkohan tuohon tekstijulisteen viereen sopisi? Ehdotuksia?

Kesän loppu

Syksy romahti tänä vuonna niskaan hurjien kaatosadekuurojen lomassa päivänä parin kuluessa. Nyt tuntuu uskomattomalta, että vielä viikko sitten oli käytännössä hellettä ja kävin kävelylenkillä puuvillashortseissa ja t-paidassa. Vaikka ei siellä nyt niin kylmä ole vieläkään. Mutta silti ihan eri tuntuista. Aamuisin on laitettava sukat jalkaan ja paidan ja jakun väliin on vedettävä neuletakki.

Viime viikon lopun lämpäaallossa satuin kahdesti kaupungille ajelehtimaan. Iltapäiväauringon lämmin keltainen valo ja kesän uneliaisuudessa unohtamani ihmispaljoudet olivat outo, jotenkin kiihkeä yhdistelmä. Kaupunkikin tuntui muuttuneen lyhyessä ajassa. Jotakin orientaatiostani kertoo, että bongailin lähinnä uusia kauppoja :)

Kieseleffin korttelin hieman nukkavierusta ja sokkeloisesta käsityöläis-turistirysästä oli loputtomalta tuntuneen remontin keskellä kuoriutunut tyylikäs, valkoinen kotimaisen designin ja herkkujen keskus, joka kelpaa taatusti paitsi turisteille, myös meille helsinkiläisille. Tykkään! Ennen kun huomasinkaan olin päätynyt Samujin uuden liikkeen avajaisiin, jossa tungos oli sen verran hikinen ja pienen putiikin joka nurkka niin täynnä tunnettuja bloggaajia, että siirryin suosiolla takaisin Aleksanterinkadulle hengittämään.

Pari sataa metriä katua alempana löytyi seuraava uusi tuttavuus: Kiehl´s. Liike oli juuri sellainen kuin kauneustoimittajat ovat hehkuttaneet: vanhaa apteekkia muistuttavan sisutuksen ja kemian laboratorion hyllyntäytettä muistuttavien purkkien ja tuubien keskellä käsittämättömän nuori ja kaunis ja herttainen myyjä myi minulle yhden mango-huulirasvan. Se olikin kutakuinkin ainoa tuote koko kaupassa, jonka tuoksu ei saanut silmiäni kirvelemään. Apteekkifiilis kun oli useimmissa tuotteissa viety hajuun asti. No, ehkä ne on sitten sitäkin tehokkaampia.

Löydettyäni ulos rullaportaittensa asentoa jostain käsittämättömästä syystä muuttaneen Kämp Gallerian uumenista katselin hyvän tovin ihania balleriinoja Keskuskadun kävelyosuudella. Tanssijoiden hiki virtasi ja minä yritin aikani saada selkoa uuden puhelimeni kamerasta. Ei onnistunut.

Taiteiden yö oli alkamassa ja minä pakenin kaupungin liialliseksi käyvää energiaa lähiön rauhaan.

Tunnelma oli hieno. Malja ihanalle Helsingille!

Elokuun yöt

Vaikka elokuun viimeistä viikonloppua vietetään ainakin Helsingissä helteisissä tunnelmissa, antavat pimeät illat hyvän syyn aloittaa kynttiläkausi. Olohuoneen sivupöydällä palaa Paratiisipajan tuoksukynttilä Fresh Cotton, josta jopa tykkään, vaikka yleensä inhoan tuoksukynttilöitä. Kauniita unia, rakkaat!

ps. muistakaa kuitenkin puhaltaa kynttilät sammuksiin ennen nukkumatin visiittiä.

Laatikosta löytyy...

tietysti kengät, yllätys yllätys! Olen yrittänyt kaikin voimin hillitä shoppailua säästääkseni tulevaa Lontoon-matkaa varten, mutta viimeisen parin päivän aikan on ote lipsunut pahemman kerran. Toisaalta olen kyllä tehnyt löytöjä tarve- ja mieli-tekisi-listoilla olevista asioista, joten annan kyllä itselleni hairahtumiseni anteeksi. Sisäinen tilintarkastajani kyllä piipittää jotain, mutta lupaan hyvittää tilanteen hänelle jotenkin.

Hyvien nilkkureiden löytäminen on ollut agendalla jo viime syksystä lähtien. Jostain syystä niinkin simppeleiden kenkien ostaminen on yllättävän vaikeaa. Niiden pitäisi olla hyvät jalassa vaikka koko päivän seisoskeluun tai kävelemiseen, vaihtelevia säitä edes jotenkin kestävät ja tietysti hyvännäköiset. Nämä Vagabondin Dee-nilkkurit täyttävät ainakin ensimmäisen ja viimeisen ehdon - ja keskimmäisenkin, jos vain muistan huoltaa näitä nupukkinahkaisia kenkiä riittävän hyvin. Kaapista löytyy nyt nupukkinahan hoitoainetta ja wet blockia, joilla homman pitäisi hoitua.

Korko näissä nilkkureissa on yllättävän korkea, noin 7,5 cm, mutta leveytensä ansiosta ne tuntuvat jalassa korkeintaan kolmesenttisiltä. Toivottavasti tunne säilyy myös ensimmäisen koko-päivän-jalassa-päivän jälkeenkin. Kivana yksityiskohtana on vetoketju takana, ja sen vetimestä roikkuva nahkahihna. Onneksi pukemista ja riisumista varten kengissä on myös normaali vetoketju sisävarressa. Kokemus nimittäin on soittanut, että kantavetskari on käytössä hankala ja saa myös kengän ryhdin kulahtamaan tavallista nopeammin.

Kuvan taustalla näkyy myös huonekalulöytö kesäalesta: Iskusta bongattu Siro-koivutuoli toimii etesessä laskupaikkana ja kenkienpukutuolina. Tuolin alle parkkeerattu traktorikin pääsi näköjään kuvaan :).

Haaveilen myös ylevämmistä ja siten väistämättä myös epäkäytännöllisemmistä ihanuuksista, joita pidetään erityistilanteissa. Sellaisista kävisivät esimerkiksi Billi Bin superkauniit, korkeavartisemmat ja -korkoisemmat pintanahkanilkkurit, joissa on noin sentin korkuinen platform päkiän alla ja kivat tikkaukset varressa. Tietenkään valmistajan sivuilta ei löydy kuvaa juuri ko. nilkkureista, joten saatte valitettavasti vain tyytyä kuvittelemaan ne.

Syksyn saapuessa käyttöön pääsevät varmasti kuitenkin myös jo useamman vuoden vanhat Billi Bit, jotka ovat kyllä jo parhaat päivänsä nähneet, mutta suloisine rusetteineen edelleen käyttökelpoiset.

Kaikki mitä jäljelle jäi

Focaccia on kaikin puoli syntinen syötävä, mutta tietysti juuri siksi niiiin ihanaa. Tämän Stockmann Bakeryn uunilmpimän herkun tuhosin puoliksi jo bussimatkalla kotiin eilen illalla ja lähestulkoon kaiken lopun mussutin hetki sitten aamupalaksi. Mmmmm...

Leivoin elämäni ensimmäistä kertaa focacciaa taannoin kokkikoulussa, mutta yllättäen en ole sen koommin jaksanut alkaa taikinaa vaivaamaan. Kyllä se kaupan tädin lepäkin maistuu.

Päivän poseeraus

Kun työpaikalta löytyy oma in-house-valokuvaaja, voi lopputulos olla vaikka tällainen poseeraus.

Aamun kahden minuutin vaatevalinnat osuivat tällä kertaa Marc O'Polon raidalliseen puuvillahuiviin, Vero Modan farkunsiniseen paitapuseroon ja H&M:n beigeihin, hieman kiiltäväpintaisiin pilleihin. Paita on itse asiassa ostos parin vuoden takaa, mutta tänään ensimmäistä kertaa päällä. Miksi ihmeessä sitä panttaa vaatteita kaapissaan ja käyttää aina vaan niitä samoja turvariepuja?

Loppukesän tavoitteisiini kuuluu vältellä viimeiseen asti mustan käyttämistä, koska kun kerran sille tielle lähtee, tulee siitä jokapäiväinen tapa. Jokin kummallinen turvaelementti siihen mustaankin kai liittyy.

Tottumukseen ja turvallisuuteen liittyy myös rannerenkaani, jotka ovat (ei-niin-mielikuvituksellisesti) Nominationit. Toisen olen saanut lahjaksi lapsen isältä muutama vuosi sitten, toisen hankin itse. Itsehankitussa lukee lapseni nimi ja muistuttaa äidin pojasta työpäivän kiireissäkin. Renkaat ovat kädessäni lähes päivittäin, sillä ne sopivat meilkein minkä kanssa tahansa. Tykkään!

Kiitos Karrille kuvasta!

Syksyn trendit

Vaikka osa kansalaisista lekottelee vielä helteessä uimarannalla (toiset palelevat yli-ilmastoiduissa toimistoissa), ovat elokuun muotilehdet jo pullollaan syksyn trendejä. Koska itse kuulun suluissa mainittuun osaan väestöstä ja sinnittelen työpöytäni ääressä sääret kananlihalla hameessa ja korkosandaaleissa - hemmetti soikoon, nythän on kesä ja kesällä pidetään kesävaatteita, paleltaa tai ei - olen antautunut syysmuodin ensikatselmuksiin lämpimin ajatuksin. Kuten Nelliina, odotan salaisesti jo sukkahousukelejä.

Mutta asiaan. Syksy tuntuu suorastaa pursuavan trendejä. Sehän on sangen kätevää, koska melkein mikä vaan on muotia. Tässä listattuna muutama poiminta.

Värikkäät värit. Hehkuvat värit, jalokivivärit, paratiisin värit: kaikki käy, kunhan on väriä ja paljon. Erityisesti pinnalla tuntuisi olevan päävärit punainen, sininen ja keltainen sekä vihreä ja violetti intensiivisinä, tasaisisina pintoina. Ainakin Zarassa värejä oli runsaasti jo keväällä ja samaa on varmasti tulossa tähän syksyynkin. Tykkään väreistä kyllä, ja nimenomaan selkeissä yksivärisissä vaatteissa, en niinkään kuvioissa. Punainen ja violetti ovat vanhoja suosikkeja, vihreään olen tehnyt pari tutustumisyritystä, eikä ollenkaan huonoin tuloksin. Ehkä olen kuitenkin liian lälly pukemaan kaikki sateenkaaren värit kerralla päälle. Farkkuun, mustaan, harmaaseen ja beigeen yhdistettynä värit toimii minulla paremmin.

Pallokuosi. Voi herranen aika, miten yksimielisiä kaikki tuntuvat olevan siitä, että pallokuosi on tämän syksyn Se Iso Juttu. Viime vuonna kadut täyttyivät (teinien) kasaripilkkusukkiksista ja -neuletakeista, nyt täplät ovat kasvattaneet kokoa. Pallot ovat oikeastaan hauskoja, mutta tuleeko teemasta ylihypetetty ja ryöstöviljelty? Toisaalta kuka voisi vastustaa näitä sukkahousuja:

Turkis ja karva. Karvaliivejä nähtiin jo viime talvena, eivätkä ne säväyttäneet silloinkaan. Taidan skipata. Hapsuja haluavat saavat yhdistellä karvojaan kiiltäviin ja kimaltaviin materiaaleihin, sanoo muotitoimittaja. Uskotaan häntä.

Ruudut. Ruutujenkin suhteen ollaan kovin liberaaleja: syksyn tyylikartalle kun mahtuvat niin grunge-, skotti- kuin mummolaruudutkin. Viimeksi mainittu tuntuu kuitenkin tuoreimmalta, joten toivotaan, että mummolaruutuja löytyisi paitsi muotilehtien sivuilta myös kaupoista. Itse asiassa haaveilin jo kesällä Marimekon musta-valkoisesta mummolaruutuisesta mekosta, jossa oli puolipitkät hihat, mutten koskaan tullut sitä hankkineeksi. Ehkäpä jotain vastaavaa löytyisi syksylle?

Pooloneuleet. Ihanko totta, pooloko on juuri nyt muotia? Siis milloin poolot eivät ole olleet muotia syksyisin?

Käärmekuvio. Käärmeennahkaa imitoivia kenkiä on lehtien palstoilla pelottavan paljon. Tämä on minulle sarjassa "en voi ymmärtää, enkä edes halua ymmärtää". Eläinkuosit eivät muutenkaan ole ihan minun juttuni (okei, viime syksynä melkein antauduin leopardikuosiselle neuletakille), mutta käärmeennahka on suorastaan puistattava. Olivian toimituksen blogista löytyi onneksi monia sielunkumppaneitani.

Huopahatut. En ole hattuihmisiä, mutta huopahatut ovat syötävän suloisia. Jos opin kesällä pitämään olkihattua onnistuisikohan sama temppu huopahatun kanssa?

Monta muutakin ideaa ja inhokkia löytyi, mutta nyt aloitteleva muotitoimittajanne siirtyy sohvalle kuuntelemaan Trinnyn ja Susannahin viisauksia.

Kuva Wolford.

Kärkihuomio

Tajusin tässä päivänä eräänä jotain, mitä muut kenkäfriikit ovat tajunneet jo kauan sitten: terävät kärjet ovat palanneet.

Voi, ottaisin niin mielelläni sekä nuo mustat Jimmy Choot että harmaat Ralph Laurenit. Vuosien tauon jälkeen terävät kärjet näyttävät taas ah, todella hyviltä.

Tykkään! Tykkäätkö sinä?

Kuvat Net-a-porter

Kesäbiisi

Helteen pehmittämässä päässäni on soinut viime päivät - tai viikot, en enää muista - tämä biisi. Terhi Kokkonen on ihan omimmillaan tämän laulun kypsän kesän kepeydessä. Ja kyllä, muistan etäisesti miltä tuntuu juopua kesäyönä...

Ihan alessa

Olen oikea ale-hai. Rakastan alennusmyyntejä (no, kukapa meistä ei rakastaisi. Vai tunnustaako joku?) ja ostankin ison osan vaatteistani ja kengistäni alesta. Nykyään se ei ole temppu eikä mikään, sillä useimmat tavaratalot ja vaateliikkeet harrastavat ale-tempauksia ympäri vuoden. Erityisesti tässä on kunnostautunut Aleksi13.

Tänä kesänä luulin jo joutuvani skippaamaan alet, koska lomailu- ja työteknisistä syistä missasin alen parhaat viikot eli juhannuksen alus- ja jälkeisviikon. Ainakin Helsingissä alet ovat pari viime vuotta alkaneet nimittäin jo viikon ennen juhannusta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Ihan viattomilla katselukierroksilla alesta on löytynyt yhtä ja toista (kas kummaa;)). Olen tehnyt sekä tyylilleni uskollisia löytöjä että muutaman uskaliaamman kokeilun. Tämä onkin alen yksi parhaita puolia: jos uusi aluevaltaus ei sittenkään tunnu hyvältä, voi edullisesti hankitun ja (lähes) käyttämättömän vaatteen myydä Huutiksessa ja päästä jopa omilleen.

Pahoittelen jo etukäteen, että seuraavat kuvat ovat aika latteita. Ehkäpä niistä pääsee kuitenkin vähän jyvälle muutamasta bongauksestani.

  

Hurmaavan harmaat Camperin nupukkipintaiset remmiavokkaat löytyivät kaupungin onnettoman kenkätarjonnan harvoista valopilkuista Ziosta. Näillä järkevillä, mutta silti naisellisilla kengillä kelpaa kipaista bussi kiinni syksyn vähemmän sateisina aamuina.

Niinä sateisempina aamuina kiskon tästä eteenpäin niskaani Marimekon Papajo-sadetakin. Takin kuvaaminen kokonaan osoittautui iltaisin suht pimeässä asunnossamme sen verran mahdottomaksi tehtäväksi, että saatte nauttia vain yksityiskohdasta. A-mallisen, polvipituisen takin vetonauloja ovat paitsi iso huppu ja ronski vetoketju, myös ihana oranssinpunainen väri. Katselin tätä (tai vastaavaa) jo keväällä mustavalkoisena, mutta mikäpä voisi piristää enemmän lokakuisena maanantaiaamuna, kun taivaalta tulee pieniä mummoja vaakasuoraan, enemmän kuin värikäs sadetakki. Hyvästi lantiomittainen goretex-takkini, tästä lähtien aion pysyä kuivana ihanan Marimekkoni suojissa!

 

Tämän kesän uskomattomimman löytöni tein tänään Stockmannilla. Voitteko kuvitella, että nappasin tämän Philosophy Blues Originalin silkkimekon reilulla viidelläkympillä? Minä en voi uskoa sitä vieläkään. Käynkin tässä välissä silittämässä ihanan pehmeää materiaalia. Hetkinen. Kyllä, totta se on. Mekko on aavistuksen a-linjainen, mutta ei niin paljon, että se näyttäisi teltalta tai tunikalta. Tai kaljasaavinpeitolta, kuten äitini asian ilmaisisi. Olalla olevat liehukkeet tasapainottavat lievästi päärynänmuotoista vartalotyyppiäni ja mekko istuu myös vyötäröltä hyvin. Toivottavasti kutsutte minut kaikkiin mahdollisiin juhliin, jotta pääsen käyttämään tätä vaikka joka viikonloppu:) ... kunhan ensin näytän tälle alerekeissä rypyttyneelle kaunottarelle ensin vähän silitysrautaa.

Vielä viime viikolla olin järkyttynyt siitä, miten kaupoissa oli jo huolestuttavat määrät syyskauden vaatteita, pikkutopit ja tekokarvakaulurit sulassa sovussa vierekkäin, tällä viikolla mietin jo selvästi syysgarderoobiani. Kuten yleensäkään, en ole ostanut mitään kuluvalle kaudelle vaan tulevaa siirtymäkautta ja vuodenaikaa ajatellen. Sitä ennen jaksan vielä nauttia täysillä sortseista ja sandaaleista; kesävaatekyllästyminen ei ole vielä lähelläkään.

Mitä alelöytöjä te olette tehneet?

ps. pyydän saada huomauttaa, ettei yksikään ostos ollut navy-tyyliä. Vaikka navy kuuluu kevään ja alkukesän tyylisuosikkeihin, löytyy kaapistani myös paljon muuta. Tulette vielä näkemään!

Hellesään (epä)pukeutuminen

Rakastan kesää ja lämmintä. Vaikka hiki tippuu, en ahdistu edes yli 30 asteen lämmössä (paitsi jos bussissa ei saa istumapaikkaa). Ainoa ongelma helteellä on pukeutuminen, toisin sanoen se, miten vähiin vaatteisiin sonnustautuneena ulos kehtaa mennä. Riman korkeus vaihtelee kesästä toiseen. Tänä vuonna mennään aika niukalla linjalla, sillä totuin jo ennen juhannusta Kreetalla hillumaan lähinnä bikineissä.

Tässä lavastettuna suosikkiasusetti matkalta kertaa kaksi.

Koin keväällä ahdistuksen tunteita miettiessäni edessä olevaa bikiniostosreissua. Olin ostanut edellisen setin raskaana ollessani ja kitkutellut sillä pari seuraavaa kesää. Oli siis korkea aika. Yllättäen mieluisat ja sopivat löytyivät suhteellisen vähällä vaivalla (tässä yhteydessä 'suhteellinen' on suhteellinen käsite).

Yläkuvan Panos Emporion klassiset sini-valkoiset bikinit iskivät Stockan sovituskopissa suoraan navy-hermooni, eikä edes 80 euron hintalappu ei voinut muuttaa päätöstäni. Saatavahan ne oli. Ja eri hienot ne ovatkin! Kuvassa näkyy ehkä vähän huonosti, mutta yläosan alareunat ja alaosan sivut on palmikoitua puuvillaneulosta, joita täydentää rinkulasomisteet. Asu tehdään bikinien lisäksi H&M:n parin euron läpsyillä ja Lindexin parin euron aurinkolaiseilla.

Alakuvan musta-valkoraidalliset bikinit ovat muistaakseni KappAhlilta, ja hintakin oli sen mukainen. Yläosaan saa kiinnitettyä tavalliset olkahihnat tai parilla tavalla viritetyn niskalenkkisysteemin. Itse tykästyin käyttämään niitä olkaimettomana ja yllättävän hyvin ne pysyi ylhäällä vaikka välillä sain kanniskella muksua milloin mihinkin suuntaan. Olkihattu oli todellinen heräteostos Seppälästä ja kustansi huikeat 8 euroa. Lätsä oli jokaisen senttinsä arvoinen reissussa, sillä luonnostaan ilmastoitu päähine ei hiostanut, puristanut, ahdistanut tai lätistänyt tukkaa. Hakkasi siis huiviviritelmät mennen tullen. Kokonaisuuden täydensi Timberlandin täydellisen oranssinpunaiset remmisandaalit.

Olin pakannut matkalle mukaan huiman määrän vaatteita, mikä on ihan tyypillistä minulle. Ennen matkaa sovittelin erilaisia asukokonaisuuksia koruineen ja kenkineen. Huomaa, että edellisestä etelänmatkasta on jo muutama vuosi ja sekin oli ennen lapsen syntymää. Todellisuudessa vietin siis lähes kaikki päivät altaalla bikineissä (toki aamupäiväksi ja iltapäiväksi oli omansa;)) ja kaksi kolmasosaa vaatteista jäi pitämättä. Olisin mainiosti pärjännyt 4-5 t-paidalla tai topilla, kaksilla sortseilla, yhdellä hellemekolla ja kaksilla sandaaleilla. Siis biksujen ja läpsyjen ja olkihatun lisäksi tietty. No, oppia ikä kaikki. Ensi kerralla sitten viisaampana. Juuh.

Pääkaupunkiseutua hellineet helteet ovat jatkaneet samaa linjaa pukeutumisen suhteen. Tämän lomaviikon päivät on vietetty rannalla mitenkäs muuten kuin bikineissä. Kohta täytyy siirtyä takaisin käyttämään 30-suojakertoimen aurinkorasvaa, muuten alan pian näyttää ihan 80-luvun miamilaiselta mummolta. Kohtuus kaikessa, sano. Silti palaan vielä ajatuksissani kreetalaiselle laguunirannalle. Ah autuutta.

Kesäruokaa

Rakas blogini, pyydän sydämestäni anteeksi, että olen unohtanut sinut oman onnesi nojaan näin pitkäksi aikaa. Tai no, unohtaa on väärä verbi. Alkukesän työhässäkät, lomailun aloittanut ihana Kreetan-matka (josta lisää toisella kertaa) ja iltaisin kuitatut univelat ovat vieneet kaiken aikani viimeisen viiden-kuuden viikon ajan. Mutta olet kyllä ollut mielessäni ja uusia kirjoitusten aiheita on syntynyt ainakin takaraivoon, toivottavasti osa niistä kääntyy myös oikeiksi blogikirjoituksiksi.

Pidän tänä kesänä ennätykselliset viisi viikkoa lomaa, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä luksukselta. Monta kesää on mennyt parin-kolmen viikon lomilla. Toisaalta leikki-ikäisen kanssa lomailu ei ole ihan sitä mitä joskus taannoin, vaan päivät täyttyvät aktiviteetista toisen perään. Ja ruokaa on laitettava. Ja pyykkiä pestävä. Toisaalta, mikään ei tunnu tällaisina hellepäivinä ikävältä velvollisuudelta, vaan arkiaskareistakin osaa nauttia jollain kummalla tavalla. Älkää tirskuko, olen vakavissani :)

Kesään kuuluu tietysti kesäruoka. Tässä otoksia siitä, millä meillä on eletty viime päivinä:

Tuoreet marjat sellaisisinaan tai luonnonjugurtin kanssa, mmmm... Olen ollut teini-ikäisestä (jäin koukkuun jollain Espanjan-lomalla) asti hulluna kirsikoihin. Taisteltuani vuosikausia kivien kanssa tajusin, että hommaan on olemassa sivistynytkin vaihtoehto: kirsikankivenpoistaja. Nykyään keittiöstämme kuuluu kesäaikaan säännöllisin väliajoin naks, naks, naks, ja pian kulhollinen tuoreita, makeita, mustanpunaisia ja kivettömiä kirsikoita odottaa syöjiään. Voin suositella! Ei enää vihannesveitsellä viilleltyjä sormenpäitä tai kivien sylkemistä suupielestä. Kesän kruunaa toki kotimaiset mansikat, joiden h-hetki meinaa aina livahtaa minulta ohi.

Koska pelkillä marjoilla ei voi elää (tai ainakin yritän kunnollinen-äiti-kohtauksissa väittää niin lapselleni), niin väliin on syötävä myös muuta. Taattu gourmet-pikaruoka on tuorepasta kerma-kirsikkatomaattikastikkeessa, kylkiäisenä loimulohta. Namnamnam. Tällä kertaa paistoin mukaan myös vähän herkkusieniä, joihin olen taas muutaman vuoden tauon jälkeen tykästynyt. Koko komeus syntyy alle 10 minuutissa. Kesällä ruoka hunnutetaan basilikasilpulla. Voi sitä ihanuutta, kun saa kantaa kotiin tuoksuvan basilikaruukun! Talvella ruukkuyrtit ei tuoksu millekään, eikä oikein maistukaan. Mutta nyt saa nauttia...

Pizza ei välttämättä kuulu kesäklassikoihin, mutta lapsi sai mitä tilasi: äidin tekemää pizzaa. Sekin kuorrutettiin basilikalla, jota ei tuoreversiona todellakaan kannata paahtaa uunissa pilalle, vaan silputa valmiin, höyryävän herkun päälle tuoksumaan. Moni ystäväni kammoaa pizzataikinan tekoa, mutta sehän on oikeasti helppoa kuin mikä. Jos saan tarjota jotain niinkin banaalia kuin pizzapohjanteko-ohjeet, niin tässä tulee (jos ei, niin skippaa rauhassa, en loukkaanu:)):

Lämmitä mikrossa pienessä kulhossa 2 dl vettä, johon on lisätty 4 rkl öljyä ja vähän suolaa. Sopiva lämpötila on lämmin, ei siis haalea. Lisää 2 dl vehnäjauhoja, joihin on sekotettu puoli pussia kuivahiivaa (tarkista ettei päiväys ole mennyt, jos olet yhtä laiska leipoja kuin minä). Lisää jauhoja vaivaten, kunnes taikina tuntuu sopivalta, yhteensä n. 5 dl. Anna kohota liinan alla lämpimässä parikymmentä minuuttia. Ota esiin pelti ja peitä se leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle jauhoja ja kumoa taikina jauhoille. Lisää vähän jauhoja myös taikinakasan päälle ja vaivaa vielä hetki. Jauhota koko leivinpaperi ja kauli pizzapohja suoraan pellille. Ei tule ylimääräisiä sotkuja. Lisää ihan mitä täytteitä haluat ja paista koko komeus 250 asteessa varttitunnin. Itse lisään juustoraasteen päällimmäiseksi puolessa välissä paistoaikaa, ettei se pala. Monet paistaa pizzaa 200 asteessa 20 min., mutta itse tykkään kuumemman uunin aikaansaamasta rapsakasta pohjasta.

Punaiset kesäkengät x2

Seuraa kenkähamsterin tunnustuksia. Ensin todistusaineisto.

Näin tässä kuulkaa kävi. Olen ostanut tänä keväänä kahdet punaiset sandaalit. Tämä ei varmaan ole oikeasti mitenkään selitettävissä, mutta yritän nyt kuitenkin jotenkin selittää sielunmaisemaani tapahtumahetkillä.

Ensimmäiset punaiset tulivat vastaan Brysselin lentokentällä maaliskuun lopussa, kun Suomessa oli vielä lunta ja pakkasta. Ne ovat Timberlandin (!) Earth Keepers -mallistoa ja aivan supermukavat jalassa. Remmisandaalit ovat aina saaneet minussa välittömän tykkäysnapin painamisreaktion. Hetken kesänkaipuussa, lennon kohta lähtiessä kaappasin ihanuudet mukaani. Sitä lukuun ottamatta, että Timberland ei tosiaankaan ole minulle tyypillinen merkki, tämä kaikki on kuitenkin vielä jokseenkin ymmärrettävää, vai mitä mieltä?

Kului kolmisen viikkoa.

Oli aurinkoinen kevätaamu Helsingissä. Kello oli hiukan yli yhdeksän ja H&M:llä oli juuri alkanut Swedish Hasbeens for H&M -kenkämalliston myynti. Olin paikalla. Ei mitään jonoja tahi ruuhkaa, joihin olin henkisesti valmistautunut. Olin toisaalta myös valmistautunut ostamaan valkoiset puukengät, koska kaapissani oli jo yhdet punaiset upouudet remmisandaalit. Jotain tapahtui. Kävelin liikkeestä ulos suloisten, nostalgisten punaisten puukkareiden kanssa ja kiirehdin tyytyväisenä töihin

Taivastelin tätä asioiden tilaa ystävälleni tässä taannoin ja hän totesi sandaalit käsissään hitaasti lausuen, että "punainen taitaa tosiaan olla sun väri".

Miten muuten tämän voisi selittää?

Väriä parvekkeelle, osa II

Kuluneena viikonloppuna uusiutumisprosessin paremmalla puolella oleva parveke tarjosi ihanan kesäkeitaan - pariksi päiväksi. Tänään palattiin ainakin Helsingissä normikevätsäähän kaatosateen ja hyytävän tuulen muodossa.

Pari viikkoa sitten tilanne parvekkeellani oli tämä:

Hmm, melko pelkistetty? Äitienpäivänä saatu mikä-lie-kukka toi sentään vähän väriä, mutta muutoin tila oli tooodella tylsä. Entisten asukkaiden kiitokseksi täytyy mainita tuo valkoiseksi maalattu laudoitus, joka antaa heti moninverroin viimeistellymmän ilmeen parvekkeelle kuin betoni tms. -pohja.

Sitten a little help from my friends (siskolta ja sen mieheltä, tarkemmin sanottuna) ja parveke näyttää tältä, tadaa!

Kuten aiemmin paljastin, merihenkinenhän tuosta tuli. Vanhat tuoli ja pöytä jäivät parvekkeelle (toinen tuoleista on toisen pään nurkassa). Puinen sohva pehmusteineen ja tyynyineen on Askosta. Matto, huopa ja katveeseen jäävä myrskylyhty pöydällä ovat Ikeasta. Totesin vasta sisustuksen valmistuttua, että jopa tummanpunaista peltiä olevat ikkunanpokat sopivat kuin nakutettu sailor-teemaani. Ronskin violetti kukka ei nyt ihan mätsää valitun värimaailman kanssa, mutta se on pojan rakkaudella valitsema, joten hellin sitä parhaan kykyni mukaan, vaikka en todellakaan ole mikään viherpeukalo.

Kullankeltaisessa ilta-auringossa uusi sohvani on maailman suloisin köllöttelypaikka. Jalat voi nostaa ylös lasituksen alapeltiä vasten, ja juuri kun lämpö alkaa tuntua liialliselta, aurinko siirtyy naapuritalon taakse ja ihana viileys ja hämärä hiipii kesähuoneeseeni. Sitten voikin kääriytyä punaiseen, auringon lämmittämään huopaan ja jatkaa torkkumista.

Mikähän tuossa sini-puna-valkoisessa väriteemassa jaksaa viehättää vuodesta toiseen? Tai oikeastaan kesästä toiseen. Minulle se merkitsee nimenomaan merihenkisyyttä, eikä esimerkiksi tricolorina ranskalaisuutta tai amerikkalaisuutta. Onhan se jotenkin kuitenkin tosi ilmeinen ja vähän kliseinenkin väriyhdistelmä. Jokin sen hienostelemattomuudessa, puhtaudessa ja raikkaudessa vaan kiehtoo. Muita suosikkivärejä, kuten violetti, turkoosi tai uusimpana vihreä, tulee ja menee, mutta sininen, punainen ja valkoinen kuuluvat ikirakkauksiini. Jahka pääseen vauhtiin asukuvien kanssa, voin esitellä teille noin 700 tulkintaa tästä teemasta :) Ei, älkää pelästykö, en aio toteuttaa tätä uhkausta, ainakaan ihan kirjaimellisesti.

Laskin, että lisätuolit mukaan ahdettuina parvekkeelleni mahtuu jopa seitsemän ihmistä istumaan. Ei kai sitten muuta kuin kipparilakit kenoon ja bileet pystyyn!

Mikä sinun suhteesi meriteemaan ja sini-puna-valkeaan? Ihastunut huokaus? Inhon puistatus? Jotain siltä väliltä?

Italialaista

Tänään vietettävänä ravintolapäivänä on hyvä syy muistella parin viikon takaista projektin päättymiskaronkkaa, jonka vietimme juhlapalvelu Killan kokkikoulussa. Ruuanlaitto porukalla ja hyvässä opetuksessa oli hauskaa ja rentoa. Pari viinilasillistakin saattoi auttaa asiaa. Menulla oli erilaisia italialaisia herkkuja, minun vastuulleni jäi suusssa sulavan focaccian leipominen. Ruokaa oli lopulta pienikokoisen valtion koko armeijalle. Jämät olisin kernaasti sullonut käsilaukkuuni, mutta seuraava aamua ajatellen kykenin onneksi hillitsemään itseni. Alla kuvasatoa illasta.

Alimmassa kuvassa leipätakinan vaivaamiseen, tai no, ainakin KitchenAidin työskentelyn ihailuun keskittyy allekirjoittanut.

Kuvat on ottanut kollegani Karri Harju, jonka otokset hivelevät silmää. Karrista voi, tottahan toki, tykätä myös Facebookissa!