Helteen pehmittämässä päässäni on soinut viime päivät - tai viikot, en enää muista - tämä biisi. Terhi Kokkonen on ihan omimmillaan tämän laulun kypsän kesän kepeydessä. Ja kyllä, muistan etäisesti miltä tuntuu juopua kesäyönä...
25.7.2011
21.7.2011
Ihan alessa
Olen oikea ale-hai. Rakastan alennusmyyntejä (no, kukapa meistä ei rakastaisi. Vai tunnustaako joku?) ja ostankin ison osan vaatteistani ja kengistäni alesta. Nykyään se ei ole temppu eikä mikään, sillä useimmat tavaratalot ja vaateliikkeet harrastavat ale-tempauksia ympäri vuoden. Erityisesti tässä on kunnostautunut Aleksi13.
Tänä kesänä luulin jo joutuvani skippaamaan alet, koska lomailu- ja työteknisistä syistä missasin alen parhaat viikot eli juhannuksen alus- ja jälkeisviikon. Ainakin Helsingissä alet ovat pari viime vuotta alkaneet nimittäin jo viikon ennen juhannusta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Ihan viattomilla katselukierroksilla alesta on löytynyt yhtä ja toista (kas kummaa;)). Olen tehnyt sekä tyylilleni uskollisia löytöjä että muutaman uskaliaamman kokeilun. Tämä onkin alen yksi parhaita puolia: jos uusi aluevaltaus ei sittenkään tunnu hyvältä, voi edullisesti hankitun ja (lähes) käyttämättömän vaatteen myydä Huutiksessa ja päästä jopa omilleen.
Pahoittelen jo etukäteen, että seuraavat kuvat ovat aika latteita. Ehkäpä niistä pääsee kuitenkin vähän jyvälle muutamasta bongauksestani.
Niinä sateisempina aamuina kiskon tästä eteenpäin niskaani Marimekon Papajo-sadetakin. Takin kuvaaminen kokonaan osoittautui iltaisin suht pimeässä asunnossamme sen verran mahdottomaksi tehtäväksi, että saatte nauttia vain yksityiskohdasta. A-mallisen, polvipituisen takin vetonauloja ovat paitsi iso huppu ja ronski vetoketju, myös ihana oranssinpunainen väri. Katselin tätä (tai vastaavaa) jo keväällä mustavalkoisena, mutta mikäpä voisi piristää enemmän lokakuisena maanantaiaamuna, kun taivaalta tulee pieniä mummoja vaakasuoraan, enemmän kuin värikäs sadetakki. Hyvästi lantiomittainen goretex-takkini, tästä lähtien aion pysyä kuivana ihanan Marimekkoni suojissa!
Tänä kesänä luulin jo joutuvani skippaamaan alet, koska lomailu- ja työteknisistä syistä missasin alen parhaat viikot eli juhannuksen alus- ja jälkeisviikon. Ainakin Helsingissä alet ovat pari viime vuotta alkaneet nimittäin jo viikon ennen juhannusta. Mutta kuinkas sitten kävikään. Ihan viattomilla katselukierroksilla alesta on löytynyt yhtä ja toista (kas kummaa;)). Olen tehnyt sekä tyylilleni uskollisia löytöjä että muutaman uskaliaamman kokeilun. Tämä onkin alen yksi parhaita puolia: jos uusi aluevaltaus ei sittenkään tunnu hyvältä, voi edullisesti hankitun ja (lähes) käyttämättömän vaatteen myydä Huutiksessa ja päästä jopa omilleen.
Pahoittelen jo etukäteen, että seuraavat kuvat ovat aika latteita. Ehkäpä niistä pääsee kuitenkin vähän jyvälle muutamasta bongauksestani.
Hurmaavan harmaat Camperin nupukkipintaiset remmiavokkaat löytyivät kaupungin onnettoman kenkätarjonnan harvoista valopilkuista Ziosta. Näillä järkevillä, mutta silti naisellisilla kengillä kelpaa kipaista bussi kiinni syksyn vähemmän sateisina aamuina.
Tämän kesän uskomattomimman löytöni tein tänään Stockmannilla. Voitteko kuvitella, että nappasin tämän Philosophy Blues Originalin silkkimekon reilulla viidelläkympillä? Minä en voi uskoa sitä vieläkään. Käynkin tässä välissä silittämässä ihanan pehmeää materiaalia. Hetkinen. Kyllä, totta se on. Mekko on aavistuksen a-linjainen, mutta ei niin paljon, että se näyttäisi teltalta tai tunikalta. Tai kaljasaavinpeitolta, kuten äitini asian ilmaisisi. Olalla olevat liehukkeet tasapainottavat lievästi päärynänmuotoista vartalotyyppiäni ja mekko istuu myös vyötäröltä hyvin. Toivottavasti kutsutte minut kaikkiin mahdollisiin juhliin, jotta pääsen käyttämään tätä vaikka joka viikonloppu:) ... kunhan ensin näytän tälle alerekeissä rypyttyneelle kaunottarelle ensin vähän silitysrautaa.
Vielä viime viikolla olin järkyttynyt siitä, miten kaupoissa oli jo huolestuttavat määrät syyskauden vaatteita, pikkutopit ja tekokarvakaulurit sulassa sovussa vierekkäin, tällä viikolla mietin jo selvästi syysgarderoobiani. Kuten yleensäkään, en ole ostanut mitään kuluvalle kaudelle vaan tulevaa siirtymäkautta ja vuodenaikaa ajatellen. Sitä ennen jaksan vielä nauttia täysillä sortseista ja sandaaleista; kesävaatekyllästyminen ei ole vielä lähelläkään.
Mitä alelöytöjä te olette tehneet?
ps. pyydän saada huomauttaa, ettei yksikään ostos ollut navy-tyyliä. Vaikka navy kuuluu kevään ja alkukesän tyylisuosikkeihin, löytyy kaapistani myös paljon muuta. Tulette vielä näkemään!
9.7.2011
Hellesään (epä)pukeutuminen
Rakastan kesää ja lämmintä. Vaikka hiki tippuu, en ahdistu edes yli 30 asteen lämmössä (paitsi jos bussissa ei saa istumapaikkaa). Ainoa ongelma helteellä on pukeutuminen, toisin sanoen se, miten vähiin vaatteisiin sonnustautuneena ulos kehtaa mennä. Riman korkeus vaihtelee kesästä toiseen. Tänä vuonna mennään aika niukalla linjalla, sillä totuin jo ennen juhannusta Kreetalla hillumaan lähinnä bikineissä.
Tässä lavastettuna suosikkiasusetti matkalta kertaa kaksi.
Koin keväällä ahdistuksen tunteita miettiessäni edessä olevaa bikiniostosreissua. Olin ostanut edellisen setin raskaana ollessani ja kitkutellut sillä pari seuraavaa kesää. Oli siis korkea aika. Yllättäen mieluisat ja sopivat löytyivät suhteellisen vähällä vaivalla (tässä yhteydessä 'suhteellinen' on suhteellinen käsite).
Yläkuvan Panos Emporion klassiset sini-valkoiset bikinit iskivät Stockan sovituskopissa suoraan navy-hermooni, eikä edes 80 euron hintalappu ei voinut muuttaa päätöstäni. Saatavahan ne oli. Ja eri hienot ne ovatkin! Kuvassa näkyy ehkä vähän huonosti, mutta yläosan alareunat ja alaosan sivut on palmikoitua puuvillaneulosta, joita täydentää rinkulasomisteet. Asu tehdään bikinien lisäksi H&M:n parin euron läpsyillä ja Lindexin parin euron aurinkolaiseilla.
Alakuvan musta-valkoraidalliset bikinit ovat muistaakseni KappAhlilta, ja hintakin oli sen mukainen. Yläosaan saa kiinnitettyä tavalliset olkahihnat tai parilla tavalla viritetyn niskalenkkisysteemin. Itse tykästyin käyttämään niitä olkaimettomana ja yllättävän hyvin ne pysyi ylhäällä vaikka välillä sain kanniskella muksua milloin mihinkin suuntaan. Olkihattu oli todellinen heräteostos Seppälästä ja kustansi huikeat 8 euroa. Lätsä oli jokaisen senttinsä arvoinen reissussa, sillä luonnostaan ilmastoitu päähine ei hiostanut, puristanut, ahdistanut tai lätistänyt tukkaa. Hakkasi siis huiviviritelmät mennen tullen. Kokonaisuuden täydensi Timberlandin täydellisen oranssinpunaiset remmisandaalit.
Olin pakannut matkalle mukaan huiman määrän vaatteita, mikä on ihan tyypillistä minulle. Ennen matkaa sovittelin erilaisia asukokonaisuuksia koruineen ja kenkineen. Huomaa, että edellisestä etelänmatkasta on jo muutama vuosi ja sekin oli ennen lapsen syntymää. Todellisuudessa vietin siis lähes kaikki päivät altaalla bikineissä (toki aamupäiväksi ja iltapäiväksi oli omansa;)) ja kaksi kolmasosaa vaatteista jäi pitämättä. Olisin mainiosti pärjännyt 4-5 t-paidalla tai topilla, kaksilla sortseilla, yhdellä hellemekolla ja kaksilla sandaaleilla. Siis biksujen ja läpsyjen ja olkihatun lisäksi tietty. No, oppia ikä kaikki. Ensi kerralla sitten viisaampana. Juuh.
Pääkaupunkiseutua hellineet helteet ovat jatkaneet samaa linjaa pukeutumisen suhteen. Tämän lomaviikon päivät on vietetty rannalla mitenkäs muuten kuin bikineissä. Kohta täytyy siirtyä takaisin käyttämään 30-suojakertoimen aurinkorasvaa, muuten alan pian näyttää ihan 80-luvun miamilaiselta mummolta. Kohtuus kaikessa, sano. Silti palaan vielä ajatuksissani kreetalaiselle laguunirannalle. Ah autuutta.
Tässä lavastettuna suosikkiasusetti matkalta kertaa kaksi.
Koin keväällä ahdistuksen tunteita miettiessäni edessä olevaa bikiniostosreissua. Olin ostanut edellisen setin raskaana ollessani ja kitkutellut sillä pari seuraavaa kesää. Oli siis korkea aika. Yllättäen mieluisat ja sopivat löytyivät suhteellisen vähällä vaivalla (tässä yhteydessä 'suhteellinen' on suhteellinen käsite).
Yläkuvan Panos Emporion klassiset sini-valkoiset bikinit iskivät Stockan sovituskopissa suoraan navy-hermooni, eikä edes 80 euron hintalappu ei voinut muuttaa päätöstäni. Saatavahan ne oli. Ja eri hienot ne ovatkin! Kuvassa näkyy ehkä vähän huonosti, mutta yläosan alareunat ja alaosan sivut on palmikoitua puuvillaneulosta, joita täydentää rinkulasomisteet. Asu tehdään bikinien lisäksi H&M:n parin euron läpsyillä ja Lindexin parin euron aurinkolaiseilla.
Alakuvan musta-valkoraidalliset bikinit ovat muistaakseni KappAhlilta, ja hintakin oli sen mukainen. Yläosaan saa kiinnitettyä tavalliset olkahihnat tai parilla tavalla viritetyn niskalenkkisysteemin. Itse tykästyin käyttämään niitä olkaimettomana ja yllättävän hyvin ne pysyi ylhäällä vaikka välillä sain kanniskella muksua milloin mihinkin suuntaan. Olkihattu oli todellinen heräteostos Seppälästä ja kustansi huikeat 8 euroa. Lätsä oli jokaisen senttinsä arvoinen reissussa, sillä luonnostaan ilmastoitu päähine ei hiostanut, puristanut, ahdistanut tai lätistänyt tukkaa. Hakkasi siis huiviviritelmät mennen tullen. Kokonaisuuden täydensi Timberlandin täydellisen oranssinpunaiset remmisandaalit.
Olin pakannut matkalle mukaan huiman määrän vaatteita, mikä on ihan tyypillistä minulle. Ennen matkaa sovittelin erilaisia asukokonaisuuksia koruineen ja kenkineen. Huomaa, että edellisestä etelänmatkasta on jo muutama vuosi ja sekin oli ennen lapsen syntymää. Todellisuudessa vietin siis lähes kaikki päivät altaalla bikineissä (toki aamupäiväksi ja iltapäiväksi oli omansa;)) ja kaksi kolmasosaa vaatteista jäi pitämättä. Olisin mainiosti pärjännyt 4-5 t-paidalla tai topilla, kaksilla sortseilla, yhdellä hellemekolla ja kaksilla sandaaleilla. Siis biksujen ja läpsyjen ja olkihatun lisäksi tietty. No, oppia ikä kaikki. Ensi kerralla sitten viisaampana. Juuh.
Pääkaupunkiseutua hellineet helteet ovat jatkaneet samaa linjaa pukeutumisen suhteen. Tämän lomaviikon päivät on vietetty rannalla mitenkäs muuten kuin bikineissä. Kohta täytyy siirtyä takaisin käyttämään 30-suojakertoimen aurinkorasvaa, muuten alan pian näyttää ihan 80-luvun miamilaiselta mummolta. Kohtuus kaikessa, sano. Silti palaan vielä ajatuksissani kreetalaiselle laguunirannalle. Ah autuutta.
7.7.2011
Kesäruokaa
Rakas blogini, pyydän sydämestäni anteeksi, että olen unohtanut sinut oman onnesi nojaan näin pitkäksi aikaa. Tai no, unohtaa on väärä verbi. Alkukesän työhässäkät, lomailun aloittanut ihana Kreetan-matka (josta lisää toisella kertaa) ja iltaisin kuitatut univelat ovat vieneet kaiken aikani viimeisen viiden-kuuden viikon ajan. Mutta olet kyllä ollut mielessäni ja uusia kirjoitusten aiheita on syntynyt ainakin takaraivoon, toivottavasti osa niistä kääntyy myös oikeiksi blogikirjoituksiksi.
Pidän tänä kesänä ennätykselliset viisi viikkoa lomaa, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä luksukselta. Monta kesää on mennyt parin-kolmen viikon lomilla. Toisaalta leikki-ikäisen kanssa lomailu ei ole ihan sitä mitä joskus taannoin, vaan päivät täyttyvät aktiviteetista toisen perään. Ja ruokaa on laitettava. Ja pyykkiä pestävä. Toisaalta, mikään ei tunnu tällaisina hellepäivinä ikävältä velvollisuudelta, vaan arkiaskareistakin osaa nauttia jollain kummalla tavalla. Älkää tirskuko, olen vakavissani :)
Kesään kuuluu tietysti kesäruoka. Tässä otoksia siitä, millä meillä on eletty viime päivinä:
Tuoreet marjat sellaisisinaan tai luonnonjugurtin kanssa, mmmm... Olen ollut teini-ikäisestä (jäin koukkuun jollain Espanjan-lomalla) asti hulluna kirsikoihin. Taisteltuani vuosikausia kivien kanssa tajusin, että hommaan on olemassa sivistynytkin vaihtoehto: kirsikankivenpoistaja. Nykyään keittiöstämme kuuluu kesäaikaan säännöllisin väliajoin naks, naks, naks, ja pian kulhollinen tuoreita, makeita, mustanpunaisia ja kivettömiä kirsikoita odottaa syöjiään. Voin suositella! Ei enää vihannesveitsellä viilleltyjä sormenpäitä tai kivien sylkemistä suupielestä. Kesän kruunaa toki kotimaiset mansikat, joiden h-hetki meinaa aina livahtaa minulta ohi.
Koska pelkillä marjoilla ei voi elää (tai ainakin yritän kunnollinen-äiti-kohtauksissa väittää niin lapselleni), niin väliin on syötävä myös muuta. Taattu gourmet-pikaruoka on tuorepasta kerma-kirsikkatomaattikastikkeessa, kylkiäisenä loimulohta. Namnamnam. Tällä kertaa paistoin mukaan myös vähän herkkusieniä, joihin olen taas muutaman vuoden tauon jälkeen tykästynyt. Koko komeus syntyy alle 10 minuutissa. Kesällä ruoka hunnutetaan basilikasilpulla. Voi sitä ihanuutta, kun saa kantaa kotiin tuoksuvan basilikaruukun! Talvella ruukkuyrtit ei tuoksu millekään, eikä oikein maistukaan. Mutta nyt saa nauttia...
Pizza ei välttämättä kuulu kesäklassikoihin, mutta lapsi sai mitä tilasi: äidin tekemää pizzaa. Sekin kuorrutettiin basilikalla, jota ei tuoreversiona todellakaan kannata paahtaa uunissa pilalle, vaan silputa valmiin, höyryävän herkun päälle tuoksumaan. Moni ystäväni kammoaa pizzataikinan tekoa, mutta sehän on oikeasti helppoa kuin mikä. Jos saan tarjota jotain niinkin banaalia kuin pizzapohjanteko-ohjeet, niin tässä tulee (jos ei, niin skippaa rauhassa, en loukkaanu:)):
Lämmitä mikrossa pienessä kulhossa 2 dl vettä, johon on lisätty 4 rkl öljyä ja vähän suolaa. Sopiva lämpötila on lämmin, ei siis haalea. Lisää 2 dl vehnäjauhoja, joihin on sekotettu puoli pussia kuivahiivaa (tarkista ettei päiväys ole mennyt, jos olet yhtä laiska leipoja kuin minä). Lisää jauhoja vaivaten, kunnes taikina tuntuu sopivalta, yhteensä n. 5 dl. Anna kohota liinan alla lämpimässä parikymmentä minuuttia. Ota esiin pelti ja peitä se leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle jauhoja ja kumoa taikina jauhoille. Lisää vähän jauhoja myös taikinakasan päälle ja vaivaa vielä hetki. Jauhota koko leivinpaperi ja kauli pizzapohja suoraan pellille. Ei tule ylimääräisiä sotkuja. Lisää ihan mitä täytteitä haluat ja paista koko komeus 250 asteessa varttitunnin. Itse lisään juustoraasteen päällimmäiseksi puolessa välissä paistoaikaa, ettei se pala. Monet paistaa pizzaa 200 asteessa 20 min., mutta itse tykkään kuumemman uunin aikaansaamasta rapsakasta pohjasta.
Pidän tänä kesänä ennätykselliset viisi viikkoa lomaa, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä luksukselta. Monta kesää on mennyt parin-kolmen viikon lomilla. Toisaalta leikki-ikäisen kanssa lomailu ei ole ihan sitä mitä joskus taannoin, vaan päivät täyttyvät aktiviteetista toisen perään. Ja ruokaa on laitettava. Ja pyykkiä pestävä. Toisaalta, mikään ei tunnu tällaisina hellepäivinä ikävältä velvollisuudelta, vaan arkiaskareistakin osaa nauttia jollain kummalla tavalla. Älkää tirskuko, olen vakavissani :)
Kesään kuuluu tietysti kesäruoka. Tässä otoksia siitä, millä meillä on eletty viime päivinä:
Tuoreet marjat sellaisisinaan tai luonnonjugurtin kanssa, mmmm... Olen ollut teini-ikäisestä (jäin koukkuun jollain Espanjan-lomalla) asti hulluna kirsikoihin. Taisteltuani vuosikausia kivien kanssa tajusin, että hommaan on olemassa sivistynytkin vaihtoehto: kirsikankivenpoistaja. Nykyään keittiöstämme kuuluu kesäaikaan säännöllisin väliajoin naks, naks, naks, ja pian kulhollinen tuoreita, makeita, mustanpunaisia ja kivettömiä kirsikoita odottaa syöjiään. Voin suositella! Ei enää vihannesveitsellä viilleltyjä sormenpäitä tai kivien sylkemistä suupielestä. Kesän kruunaa toki kotimaiset mansikat, joiden h-hetki meinaa aina livahtaa minulta ohi.
Koska pelkillä marjoilla ei voi elää (tai ainakin yritän kunnollinen-äiti-kohtauksissa väittää niin lapselleni), niin väliin on syötävä myös muuta. Taattu gourmet-pikaruoka on tuorepasta kerma-kirsikkatomaattikastikkeessa, kylkiäisenä loimulohta. Namnamnam. Tällä kertaa paistoin mukaan myös vähän herkkusieniä, joihin olen taas muutaman vuoden tauon jälkeen tykästynyt. Koko komeus syntyy alle 10 minuutissa. Kesällä ruoka hunnutetaan basilikasilpulla. Voi sitä ihanuutta, kun saa kantaa kotiin tuoksuvan basilikaruukun! Talvella ruukkuyrtit ei tuoksu millekään, eikä oikein maistukaan. Mutta nyt saa nauttia...
Pizza ei välttämättä kuulu kesäklassikoihin, mutta lapsi sai mitä tilasi: äidin tekemää pizzaa. Sekin kuorrutettiin basilikalla, jota ei tuoreversiona todellakaan kannata paahtaa uunissa pilalle, vaan silputa valmiin, höyryävän herkun päälle tuoksumaan. Moni ystäväni kammoaa pizzataikinan tekoa, mutta sehän on oikeasti helppoa kuin mikä. Jos saan tarjota jotain niinkin banaalia kuin pizzapohjanteko-ohjeet, niin tässä tulee (jos ei, niin skippaa rauhassa, en loukkaanu:)):
Lämmitä mikrossa pienessä kulhossa 2 dl vettä, johon on lisätty 4 rkl öljyä ja vähän suolaa. Sopiva lämpötila on lämmin, ei siis haalea. Lisää 2 dl vehnäjauhoja, joihin on sekotettu puoli pussia kuivahiivaa (tarkista ettei päiväys ole mennyt, jos olet yhtä laiska leipoja kuin minä). Lisää jauhoja vaivaten, kunnes taikina tuntuu sopivalta, yhteensä n. 5 dl. Anna kohota liinan alla lämpimässä parikymmentä minuuttia. Ota esiin pelti ja peitä se leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle jauhoja ja kumoa taikina jauhoille. Lisää vähän jauhoja myös taikinakasan päälle ja vaivaa vielä hetki. Jauhota koko leivinpaperi ja kauli pizzapohja suoraan pellille. Ei tule ylimääräisiä sotkuja. Lisää ihan mitä täytteitä haluat ja paista koko komeus 250 asteessa varttitunnin. Itse lisään juustoraasteen päällimmäiseksi puolessa välissä paistoaikaa, ettei se pala. Monet paistaa pizzaa 200 asteessa 20 min., mutta itse tykkään kuumemman uunin aikaansaamasta rapsakasta pohjasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)