Ikean kautta uuteen kotiin?

Muuton lähetyessä olen alkanut miettiä uuden kodin sisustusvalintoja. Useimmat nykyiset kalusteeni tulevat toki mukaan, mutta muutaman jutun haluaisin uudistaa tässä yhteydessä. Olohuoneen nurkkaan on kerääntynyt vino pino sisustuslehtiä, joiden äärellä huokailen mitä ihastuttavimpien kotien ja kalusteuutuuksien perään.  Koska rahatilanne ei ole sitten viime näkemän kohentunut, luulen että todellisuudessa tulen hankkimaan yhtä ja toista takuuvarmasta Ikeasta.

Konseptia täytyy kyllä ihailla. Kun osaa vähän katsoa, mihin tarttuu, löytyy Ikeasta useimmiten hinta-laatusuhteeltaan täysin ylivoimaiset tuotteet. Olen ostanut sieltä jonkin verran myös sellaista todella edullista, eikä varmastikaan niin kestävää tavaraa, jota on kuitenkin välttämättä tarvittu odotellessa Sen Oikean vastaantulemista. Esimerkiksi pojan huoneen kattolamppu oli aikoinaan tällainen väliaikaishankinta ja hyvin sekin on toiminut jo neljättä vuotta, vaikka kupunsa on valkoinen muovilieriö.

Tällä kertaa olen harkinnut seuraavia:

Stockholm-malliston mustan tv-tason olen jo päättänyt hankkia. Vanha rumilus on siirtynyt uuteen osoitteseen jo pari kertaa sillä ajatuksella, että tulkoon nyt siksi aikaa, kunnes löydän uuden. Nyt en aio sitä enää kelpuuttaa mukaani lainkaan. Pojan huoneeseen olen ajatellut simppeliä Ekby-Järpen-hyllyä, joka on selvästi saanut innoituksensa String-hyllyköstä, jota puolestaan olen harkinnut hankkivani pikkuhiljaa olohuoneeseen.

Olkkariin saattaisin harkita myös käsinkudottua Alvine Ruta -villamattoa, mutta sinapinkeltainen ruudutus hieman vielä arveluttaa. Sitooko se liikaa huoneen muita värivalintoja? Nykyisestä hapsumatosta luopuisin kyllä mielelläni - tarvitsen maton, joka on helppo imuroida ja joka ei taltioi sisuksiina vuosien leivänmuruja! Toinen tutustumisen arvoinen tuntuisi olevan Angenäm-vati. Jos sen sisäpinta on todellisuudessakin noin hurmaavan kullankiiltoinen, uskoisin sen päätyvän koristamaan olohuoneen ikkunasyvennystä.

Mutta se roudaaminen ja kokoaminen - se onkin sitten jo ihan toinen juttu...

Työtä ja juhlaa. Tällä kertaa enemmän juhlaa.

Lokakuussa juhlimme työperäisestä syystä Katajanokalla Wanhan Sataman punatiilisten seinien suojissa. Juhla alkoi jo puolilta päivin ja jatkui epävirallisemmissa tunnelmissa myöhäiseen iltaan asti. Työedustamisessa  minulla on ollut jo muutaman vuoden kaksi perustyyppiä asulle: joko kotelomekko tai jakku ja (yleensä kellomainen) hame. Helppoa, yksinkertaista ja tyylikästä. Kun valitsee hyvälaatuisia, ajattomia juhlavaatteita, välttyy ostamasta paniikissa jotain-mitä-vaan seuraavan päivän tilaisuuteen. Tätäkin asua ja sen osia erikseen voin hyvin kuvitella pitäväni vielä vuosien päästä.

Tällä kertaa valitsin jälkimmäisen tyypin, sillä halusin päästä ulkoiluttamaan viime talven alesta nappaamaani Andiatan superihanaa pallokuosista silkkihametta. Sen seuraksi pääsivät Espritin jakku, Peter Kaiserin mokkasaappaat ja nettikaupasta ostettu vintagelaukku, joka tuoksuu (eli haisee) mummolan ullakolta. Korut olivat violetit: kaulakoru on ostettu Kööpenhaminan lentokentältä ja sormus on uskomattoman kaunis ametistisormus, jonka entisen työkaverini isä on tehnyt.

Lähtöni juhliin oli taas vaihteeksi ns. lentävä, joten meikin ja kampauksen suhteen mentiin aika peruslinjalla. Koska sitä oppisi  aloittamaan valmistautumisen riittävän ajoissa?

Voi, tuota aurinkoa, kaipaan sitä niin!

Marraskuun aurinko

Teen tässä juuri jotakin, joka lähes yhtä harvinaista ja ihanaa kuin marraskuun aurinko: päivitän rakasta, pientä, kotitekoista blogiani hävettävät pitkän tauon jälkeen. Syksy on ollut sanalla sanoen kaoottinen. Olen aloittanut uudessa työpaikassa (jonka uudet kuviot ja haasteet ovat imeneet minut täysillä mukaansa), ostanut uuden kodin (Hei, taas me muutetaan!) ja ylläpitänyt normaalia lapsiperheen arkea, jossa jo sellaisenaan on työtä ihan riittämiin. Eilisen auringonpaisteen kunniaksi, ja varmaan siitä johtuen, inspiroiduin kenkämereni äärelle.

Mitään uutta kerrottavaa minulla ei ole. Vaatekaappini ei ole täydentynyt millään alushousuja ja sukkia kummemmalla, koska.... asuntolaina! Kenkämeressäkin velloo vanhat tutut aallot, mutta onneksi niissä on, mistä ottaa. Vastaköyhtynyt kenkäfriikki kiittelee tässä kohtaa vuosien hamsterointiaan ja kaivaa kaapista esiin parin jos toisenkin ihastuttavia, hyvin vähän käytettyjä menokkaita. Ilolla totesin myös, että nahkasaappaiden hyvänäpito todella kannattaa: laatikosta esiinkaivetut Camperin kolme vuotta vanhat talvisaappaat ovat edelleen kuin uudet.

Jätin teidät viime kerralla täydellisen epäreilusti yli kaksi kuukautta kestäneeseen cliffhangeriin. Pahoitteluni tästä. Suljetaan ympyrä näillä kuvilla.

Chie Miharan ruusukkeilla koristellut nahkanilkkurit ovat aivan täydelliset! Uumoilen kehittäneeni jo nyt vuosia kestävän rakkaussuhteen niihin. Hyvä niin, koska en tiedä, koska on taas varaa uusiin:)

Nautinnollista viikonloppua, ystäväni!

Kenkäfriikki sekoaa ihan kohta, osa I

Eilen kännykkä piippasi paitsi lukuisia synttärionnitteluja, myös odotetun viestin Itellalta. Ne ovat täällä!

Jaa mitkä? Vink vink :)

Olin niin tohkeissani, etten saanut edes kuvia otettua. Palaan asiaan!

Juuri ennen mustaa

Sinisestä on tullut pikkuhiljaa loppukesäinen aseeni mustan kauden aloittamista vastaan. Mitä pidemmälle syksyä kohti mennään, päivien muuttuessa synkeiksi ja sateisiksi ja illat pimeiksi, alkaa musta tuntua petollisen houkuttelevalta. Ja kun sille tielle kerran lähtee, ei paluuta ole - ei ainakaan ennen maaliskuun raa'an kirkkaita päiviä.

Juuri tästä syystä mustan välttely tuntuu juuri tähän aikaan vuodesta merkitykselliseltä: en anna ihan vielä periksi syksylle ja kesän loppumiselle. Ja sen huomaa muutama päivä sitten ilta-auringossa kuivuneesta pyykistä.

Taaimpana Espritin sininen pitkähihainen trikoomekko, jossa kietaisuyläosa, sen edessä myös Espritin lyocellista tehty paitamekko, ohutta farkunsinistä kangasta oleva paitapusero on Vero Modan ja ryppyhihainen t-paita Andiatan. Kaikki olleet ahkerassa käytössä tänä kesänä.

Sateen ropistessa juuri nyt ikkunaan tekisi mieli vetää päälle musta villatakki ja pysyä sen sisällä. Ehkä saan jo antaa periksi.

Työ- ja hippamekko yhdessä paketissa

Jatketaan samalla väriteemalla kuin edellisessä postauksessa. Tällä kertaa esittelen mahtavan löytöni Espritin syysmallistosta, vaikkei mekko kyllä kovin syksyinen ole.

Tukevahkoa puuvillaneulosta oleva mekko pääsi ensiulkoitukseen parin viikon takaisena lauantai-iltana, jolloin suuntasimme Karrin kanssa kaupungin tuoreimpaan it-paikkaan Namuun - ja päädyimme lopulta humppaamaan vanhaan kunnon Apolloon. Juuri oikean sävyinen nude-mekko (vai onko se nyt sitten neutraalin värinen?) sai iltamenoon seurakseen kultaisia asusteita ja mustat kiiltonahkaiset luottomenokkaat. Sekä kullanvärinen metallirannerengas että sydän-tasseli-riipus ovat H&M:ltä ja pikkulaukku Filippa K:n.

Olin öögaillut kultaista nahkapussukkaa jo parin otteeseen Helsingissä ja tuumaillut, että se on liian pramea minulle. Kun löysin itseni kolmannen kerra hypistelemästä samaa laukkua Tukholman Åhlénsilla kesäkuussa, tulin siihen tulokseen, että jos sisäinen harakkani haluaa ilmasta itseään juuri tällä laukulla, niin sallittakoon se sille. Hauskaa on ollut pussukan kera jo muutamaankin otteeseen, joten hyvä hankinta sanoisin:)

Mekkoa olen suunnitellut käyttäväni myös töissä jakun tai pitän villatakin ja paksujen sukkahousujen kanssa. Uskon, että ajattomassa tyylikkyydessään sille tulee vielä paljon käyttöä pitkälle eteenpäinkin.

Kuva: Karri

Loppukesän väripaletti

Olen viime aikoina mieltynyt kovasti perusväreihin: mustaan, valkoiseen, siniseen ja beigeen. Erityisesti luonnonvalkoisen ja beigen sävyt (joista vielä viime talvena puhuttiin nudesävyinä, mutta nyt ne ovat selvästikin muuttuneet neutraaleiksi, ettäs tiedätte) ovat olleet kovasti pinnalla. Uusi tykkäysväri astui remmiin oikeastaan jo alkukeväästä, kun totesin, että tarvitsen ehdottomasti juuri oikeansävyisen beigen neuletakin, joka sopii kaiken kanssa. Lopputuloksena ostin kolme neuletakkia ja yhden jakun. No, onpahan mistä valita... Toinen supersuosikki tältä kesältä on sininen: tummansininen, laivastonsininen, räyhäkkä sähkönsininen, kaikki sävyt nappaavat taatusti huomioni. Ja lakkasinhan toki myös varpaankynteni sävy sävyyn:)

Kun nämä kaksi yhdistää, syntyy jotain hillittyä ja kaunista, kuten tämä Polyvore-sivustolta napattu asukollaasi.

Oma työasuversioni on selvästi vähemmän bling ja varmasti hyvä niin.

Andiatan tummansinisessä t-paidassa on kivat rypytetyt hihat, aavistuksen vaaleanpunaiseen tai koralliin taittuva beige hame Esprit, kangaspäällysteiset korkkarit Zara ja hapsukoru H&M. Näitä värejä on luvassa lähiaikoina varmasti lisää näillä nurkilla, joten pysy kuulolla!

Siikafileen paistaminen - se on helppoa!

Olen aina ollut todella rajoittunut, mitä tulee kalaruokien valmistamiseen. 95 % meidän perheessä syödyistä kalaruuista on joko uunilohta tai kalapuikkoja. Todella monipuolista, eikös. 

Sinänsä tällainen on todella kummallista, koska pidän eri kaloista todella paljon ja tilaankin sitä usein ravintoloissa, koska en kotona osaa loihtia lautaselle uunissa kypsennetyn lohifileen lisäksi juurikaan muuta.

Olen syyttänyt huonosta kalaruokaosaamisestani lapsuuttani (koskas elämän ongelmat eivät olisi onnettoman lapsuuden vika ;)), sillä lapsena huippuallergisen sisareni takia meillä ei laitettu käytännössä koskaan kalaa kotona (jo haju olisi tukkinut siskoparan hengitystiet). Näin siis selkäytimestä jäi jotenkin puuttumaan se ajatus, että on ihan normaalia ostaa erilaisia kaloja kotiin ja valmistaa niistä perheelleen ruokaa.

Kala on tietysti nykyään myös kamalan kallista. Paitsi se kassikasvatettu lohi. Mutta tarjouksesta kannattaa pyydystää hyviä sattumia kalatiskiltä, sen hoksasin tässä eräänä päivänä, kun ostin hetken mielijohteesta Prisman kalatiskiltä siikafileen (jonka hinta oli alennettunakin kaksin-kolminkertainen esim.
broilerfileeseen verrattuna).

En tohtinut kysyä kalatiskin tädiltä, mitä ostokselle pitäisi kotona tehdä, joten ei muuta kuin jälleen kerran Google käteen. Totesin hyvn pian, että kalan (varsinkin, kun se on ostettu kuluttajaystävällisenä fileenä) valmistus on äärimmäisen helppoa.

Kas, näin käy siikafileen paistaminen:

Ota kala jääkaapista. Laita päälle suolaa, merisuola sopii kaloille jotenkin parhaiten. Anna suolan imeytyä kalaan vartti - puoli tuntia. Laita pannu kuumenemaan ja lisää sille rasvaa, mieluiten tietysti voita, mutta oivariini tai margariini ajaa toki asian. Kun rasva on lakannut kuplimasta aka. pannu on riittävän kuuma, rouhi vähän mustapippuria fileelle ja heitä se pannulle.

Nyt tarkkana: tässä kohtaa on kahta koulukuntaa: niitä, jotka laittavan kalan pannulle ensin nahkapuoli ylöspäin - näin kala saa kauneimman paistopinnan fileen pinnalle, joka on esillä tarjoiltaessa - ja niihin, jotka paistavan ensin nahkapuolen, juuri siksi että saisivat mahdollisimman rapsakan nahan syödäkseen sen sitten hyvällä halulla. Itse kuulun ensimmäseen porukkaan, koska en koskaan syö kalan tai minkään muunkaan eläimen nahkaa.

Juuri käännettynä kalani näytti tältä:

En osaa sanoa mitään tarkkoja paistoaikoja, vaan kalan kypsymistä kannatta seurailla pannulla. Aloituspuolta voi kurkkia lastan avulla ja kääntää kala silloin, kun se näyttää omasta mielestä sopivasti ruskistuneelta. Toisessa vaiheessa kalaa voi tutkailla raottelemalla paistopintaa haarukalla. Itse paistan kalan aina jämptisti läpikypsäksi mehukkuudesta kuitenkaan tinkimättä. Tämä vaatii tietysti päivystämistä pannun äärellä.


Tällä kertaa kalasta tehtiin iltapalavoileivät, jotka koottiin Maalahden limppuviipaleen päälle levitetystä yrttituorejuustosta, salaatinlehdistä, siiasta ja ruohosipulista. Rieslingiä lasiin.

Voitte uskoa, että oli hyvää!

Nyt kaipaisin apua sinulta. Linkkaa tai kirjoita suosikkikalaruokaohjeesi. Se voi olla arkista perusruokaa tai juhlavampaa tarjottavaa. Tavoitteena on nimittäin, että söisin tästä eteenpäin terveelistä ja hyvää kalaa vähintään kerran viikossa.

Farkunsinistä ja kullankimallusta

Ostin nämä jo pariin otteeseen blogissa vilahtaneet metallinkiiltoiset Tamariksen nahkasandaalit jo keväällä ja ne ovat olleet aurinkoisten päivien luottokengät tänä kesänä. Tärkein ominaisuus on niinkin banaali kuin että ne pysyvät jalassa.  En nimittäin kestä sandaaleja, joiden mukana pysymiseen tarvitaan jatkuvaa varpaiden kipristelyä tai hidasta sipsuttelua.

Mitään haittaa ei toki ole siitäkään, että metallinhohde ja strassien kimallus tuovat ihanaa luksusta arkisiin kauppareissuihin.

Loppukesällä varpaankynnet ovat  tumman denimin sävyiset. Passaavat aika hyvin yhteen, eikös vaan?

Kesäpäivä Porvoossa

Porvoon vanha kaupunki on yksi helsinkiläisten suosikeista päivävierailukaupungeista. Viimeisesta visiitistäni oli päässyt kulumaan jo muutama vuosi, joten ensimmäisenä lomaviikkonani päätin hurauttaa sujuvasti moottoritietä ihanaan, historialliseen minikaupunkiin iltapäiväksi.

 

Kaiken turistirihkaman keskellä on hauskaa huomata, että vanhankaupungin sisäpihoilla asutaan edelleen.

Omat ostokseni painottuivat maalaisromattisen ja merihenkisten sisustustavaroiden ja vaatteiden sijaan pieniin herkkuihin:

Skafferin hillohylly ei jättänyt tätä herkkupeppua kylmäksi.

Harkitsin myöhäisen lounaan syömistä etanoistaan kuulussa ravintola Timbaalissa, mutta päätin jättää sen erityisempään hetkeen. Ravintola Gabriel 1763:n pizza ilmakuivatulla kinkulla, tomaatilla ja runsaall juustolla täytti nälkäisen kesävieraan vatsan täydellisesti. Rakennus, jossa ravintola sijaitsee, oli ainakin heinäkuun alussa vielä remontin keskellä, mutta jahka se valmistuu, voin todellakin suositella tunnelmallista ravintolaa aivan vanhan Porvoon ytimessä. Palvelu oli mainiota ja hinnat varsin kohtuulliset.

Porvoon vanha kaupunki on todella pikkuinen, oikeastaan vain kaksi kadunpätkää ja pikkuruinen aukio. Mutta enempää ei tarvita kesäiseen hetkeen toisessa maailmassa. 

Kesäkenkäklassikot

Espadrillokset ovat kesäkenkien klassikkosarjaa, mutta en ole koskaan omistanut yksiäkään. Ehkä suurin syy siihen on se, että yleensä nämä punotulla pohjalla varustetut kangaskengät kukkivat kaikenmaailman kuoseissa, joita en halua kengissäni nähdä. Yksinkertaisuus kunniaan!

Selaillessani jälleen kerran Brandosin alevalikoimaa, iskin silmäni näihin Ilse Jacobsenin valkoisiin kaunottariin...

... ja sen jälkeen olin valmis tekemään jotain ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kuten olen kertonut, olen todella huono ostamaan mitään netistä. Olen aina vakuuttunut, että materiaali ei olekaan sellainen kuin kuvittelen, koko on kuitenkin väärä tai leikkaus/lesti jotenkin omituinen. Nyt päätin kerrankin elämässäni ottaa riskin luotettavaksi tunnetun suomalaisen verkkokaupan kanssa ja pistin kengät tilaukseen.

Kenkien saapumisessa kesti yllättävän kauan, reilu viikko. Mutta kun ne vihdoin ja viimein saapuivat, ne olivat täydelliset. Pehmeät kangaskengät ovat tietysti armolliset istuvuuden suhteen, mutta en kyllä olisi voinut olla tyytyväisempi niihin.

Toistaiseksi olen päässyt mallailemaan kesäkaunokaisiani ainoastaan parvekkeellani, koska nämä säät nyt ovat olleet vähän sateisia. Toisaalta, jos ei tänä kesänä enää tule valkoisille espoille sopivia kelejä, niin näissä klassikoissa kelpaa kipsutella kyllä tulevinakin kesinä.

Enää puuttuu se tiikkikantinen purjevene, jonka kannella voisi nauttia merituulesta ja drinkeistä nämä jalassaan   ;)

Parveke by kesäyö

Ei, ne eivät ole jouluvalot. Ne ovat kesävalot. Uskokaa jo! Ne tarttuivat matkaan Ikean kesätorilta. Ha, siinä teille todiste! Toimivat aurinkopaneelilla ja syttyvät itsekseen, kun on niiden mielestä riittävän pimeää.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin r a k a s t a n yön puolelle kallistuvia kesäiltoja, kun voi vaan istuksia parvekkeella ja katsella hiljakseen hämärtyvää maisemaa, jutella satunnaisesti Isoista Asioista, kaataa lasiin viiniä ja unohtaa, että arki alkaa lapsiperheessä joka tapauksessa aikaisin, loma tai ei.

Kesävalot lisäävät hyppysellisen taikaa.

Kesäsisustamista parvekkeella - 2012 edition

Kerroin reilu vuosi sitten parvekkeensisustamispähkäilyistäni ja että päädyin silloin merihenkiseen ilmeeseen silloisen kotini kesähuoneessa.

Tämä kesä vietetään todennäköisesti lyhytaikaiseksi jäävässä kerrostalokodissa, jossa on hieman erikoisempi parveke. Se on kokonaan sisäänvedetty ja sen kaikki kolme seinää ovat pelkkää ikkunaa (ja ulospäinkin oleva aukko on alaosasta kiinteää maitolasia ja lisäksi normaalit parvekelasitukset). Parveke on sillä tavalla keskellä asuntoa, että sinne on lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat makuuhuoneesta, olohuoneesta ja keittiöstä. Näin siitä tulee vielä konkreettisemmin osa kotia ja sen sisustamista.

Keittiöstä napattu kuva yrittäköön kertoa asian havainnollisemmin:

Koska emme aio asua tässä asunnossa kovinkaan pitkään, en ole halunnut hankkia parvekkeelle mitään uutta kalustusta. Vanhan kodin parvekkeen ja varastokomeron tarpeista yhdistellen parveke näyttää nyt tältä:

Värimaailma on siis vanha tuttu. Olen lisäksi lisännyt sinne vanhan mustan lyhdyn ja ainoan uuden hankinnan: Ikean puuristikkolaatikon, joka on tuiki tarpeellinen pojan hiekkislelujen säilyttämiseen. Ei enää hiekkaisia kaivureita ja lapioita eteisen nurkissa! Tuolit ovat Kodin1:stä, huovat ja matto Ikeasta, musta lyhty on saatu lahjaksi ja kauniisti sään kuluttama klaffipöytä niin vanha, etten jaksa muistaa, mistä se on hankittu. Valkoisesta puusohvastani jouduin valitettavasti luopumaan, koska se ei olisi mahtunut tälle parvekkeelle.

Matto parvekkeella on minusta muuten ihan must juttu, vaikka puuritilät tilan lattialla ovatkin. Mikä on ihanampaa kuin tassutella paljain varpain parvekkeen samettisen pehmeällä matolla aamutuimaan?

Tummuvat kesäillat puolestaan vietän katselen tällaista maisemaa:

Ei hassumpaa ajatellen, että asun ihan helsinkiläisen lähiön keskustassa. Juuri nytkin istun bloggaamassa valkoinen viltti harteillani ukkoskuuroa ihaillen oman parvekkeeni suojista. Tykkään!

Kesäasu

Ilmoista lätiseminen on ihmisen lempipuuhaa, vaikka muuta väittäisivätkin. Iltapäivälehtien vuosi sitten lanseeraamat seksihelteet taitavat tänä vuonna jäädä tulematta, mutta meidän residenssissä pukeudutaan heinäkuussa kesäasuun, koska... se nyt vaan kuuluu asiaan.

Onneksi kesäiseltä voi yrittää näyttää bikinejä lämpimämmissäkin releissä. Hyvään käyttöön on tässä tarkoituksessa tullut Lindexiltä ex tempore nappaamani Holly & Whyte -malliston (aka. Modern preppy) raitahame, joka on paksuhkoa ja mukavan napakkaa puuvillatrikoota. Reilusti polven alapuolelle ulottuva hame on kerrassaan passeli valinta tämän kesän perussäätyypille: +18, vaihtelevaa pilvisyyttä, sadekuuroja.

Luonnollisestikin kuvanottohetkellä parvekkeellani on jokseenkin epäluonnolliselta tuntuva kirkas auringonpaiste ja suunnilleen 40 astetta lämmintä. Huomatkaa myös, että vasta treenaan uuden järkkärin itselaukaisuominaisuuksia, joten en ihan ehtinyt kiinnittämään riittävästi huomiota sellaisiin seikkoihin kuin että seinä, johon nojailen, näyttää kaatuvan päälleni ja että päästäni puuttuu yläosa. Mutta älkää huolestuko, talo seisoo kyllä ihan tukevasti pystyssä ilman minun apuanikin ja päälakikin on vielä tallessa.

Mutta takaisin itse asiaan. Hameesta piti vielä sanomani, että olen sitten vuoden -98 kammonnut pohjepituisia hameita, koska olen ollut jyrkästi sitä mieltä, että ne eivät missään tapauksessa sovi pitkä selkä + lyhyet jalat -yhdistelmääni, eikä varsinkaan matalien kenkien kanssa. Siis ei todellakaan minulle kiitos. Mutta kuinka ollakaan, Gwyneth on saanut minut vakuuttuneeksi, että myös näin voi ihminen pukeutua (vaikka G:n mittasuhteissa ei toki ole mitään huomauttamista). Ja eihän tuo pahalta näytä, eihän?

Paita on Filippa K:n alesta Tukholmasta napattu leveähkö, ohut valkoinen t-paita, joka on mukavan väljä kesäpaita. Kykenisin todennäköisesti viihtymään siinä vähän lämpimämmissäkin keleissä, samoin kuin Tamariksen kultasandaaleissa.

Jos niitä helteitä nyt sitten tulisi.

Mitenkäs te olette ratkaisseet pukeutumisdilemman epämääräisessä kesäsäässä?

Vihdoin minulla on...

pioneja keittiön pöydällä.

aikaa selailla vanhoja naistenlehtiä uudelleen ja vaipua ajatuksiin.

energiaa pestä ikkunat (puolivälissä ollaan jo).

etäisyyttä ja perspektiiviä, edes hetkittäin.

riittävästi riittävän pitkiä yöunia ja päivätorkkuja takana, että kykenen muodostamaan suurimman osan lauseista ilman takeltelua ja sanojen hakemista.

aikaa pienten polvien naarmujen hoivaamiseen.

loma.

Vaatekaapin kulmakiviä

Muuttomuuttomuuton keskellä olen kesäkuun alussa sentään ehtinyt piipahtaa veljentyttöni Sannin valmistujaisjuhlissa. Onnittelut vielä tuoreelle kokille, jonka valmistamia herkkuja saatiinkin juhlissa maistella ähkyyn asti.

Valmistuijaislauantaina ei sää tosiaan suosinut, mutta kun olin kerran päättänyt mekkoon pukeutua, ei tyylistä tingitty. Ostin InWearin hurmaavan silkkimekon pari vuotta sitten, kun äitini täytti pyöreitä, mutta edelleen leninki toimii juhlatilaisuuksissa mainiosti. Mekon materiaaliksi on mainittu 100 % silkki, mutta silti siinä on kahta täysin erilaista struktuuria: alaosa on melkeinpä pellavaista raakasilkkiä ja yläosa sifonkimaista, vekitettyä silkkiä, jonka alla on toki vuorikangas. Väri on utuinen, mutta silti raikas keskisininen, joka toimii yhtä hyvin kesällä kuin talvellakin. Nykyisinä ei-niin-langanlaihoina päivinä tykkään tosi paljon myös juhlameko armeliaasta, korotetusta vyötäröstä. Viiskytlukulainen malli tuo mieleeni isoäitini, jolla oli sukupolvensa naisten tavoin aina leninki päällä. En muista nähneeni häntä koskaan housuissa.

Luomupuuvillainen neuletakki on Marc O'Polon ja se on piiiitkän etsiskelyn jälkeinen löytö - Hulluilta Päiviltä (!). Olin jo parin vuoden ajan etsinyt juuri tuollaista ohutta ja pitkää beigeä neuletakkia, jonka sävy olisi juuri se tietty puhtaanraikas beige. Ei siis harmaaseen, vaaleanpunaiseen tai kellertävään taittuva, ei vaaleanruskea, vaan juuri Se Oikea Beige. Uskomattoman vaikea löytää, mutta nyt se on vaatekaappini kulmakivien joukossa. Ja paljon käytetty jo ensimmäisten kuukausien aikana.

Olen kuvaustilanteessa lähdössä jo kotiinpäin, joten jalassa on jo ajokengät: Wondersin superpehmeät ja mukavat ballerinat. Niistä tarinaa kuitenkin enempi toisella kertaa. Samoin kuin niistä varsinaisista juhlakengistä.

Nämä vaatteet ja kengät ovat oikeastaan kaikki juuri niitä klassikkoja, joista vaatekaapin kulmkivet muodostuvat. Helppoja yhdistellä ja helppoja valintoja kaikenlaisiin tilanteisiin. Eipä tässä hässäkässä olisi hankalampiin virityksiin revettykään.

Kuva otti siskorakas.

Muuttokoomassa

Pikainen tervehdys täältä muuttokaaoksen/kooman keskeltä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet hyvin pitkälti pakatessa, purkaessa, puunatessa, Ikeassa ja huonekaluja kootessa. Ja vähiä säilytystiloja kirotessa. Joka päivä, yöhön asti. Nyt voin virallisesti todeta, että olen puhki, naatti, loppu.

Jotkut saavat muuton näyttämään romanttiselta ja kauniilta. Kuten Muoti mielessä -blogin Anne. Meillä ei kyllä ole yhden yhtä kukkaa vaasissa, eikä vaatteet ole paremman puutteessa aseteltu rekeille, vaan osa on edelleen jätesäkeissä. Joka paikassa on kummia läjiä ja pinoja ja kasoja. Ei kovinkaan kaunista katsottavaa.

Silti tunnen olevani täysin käsittämättömään suoritukseen yltänyt työn sankari. Olen ympäripuhunut liudan perheenjäseniä ja ystäviä auttamaan muutossa, lapsenhoidossa ja ikeoinnissa. Olen ostanut elämäni ensimmäisen johdottoman ruuvinvääntimen ja käyttänyt sitä menestyksellisesti.  Istun juuri nyt ihan itse kokoamani ruokapöydän ääressä. Voin kertoa, että jatkettava pöytä ei ole niitä helpoimpia kalusteita aloittaa kokoajan ura.

Olen rationalisoinut. Siis todella ra-ti-o-na-li-soi-nut. Tavaraa on viety kellarikomeroon, UFF:lle ja roskikseen. On tehty kirppislaatikoita ja Huutis-laatikoita.

Ja mitään kuvia ette saa tästä sekamelskasta, sen verran itsuojeluvaistoa minulla sentään vielä on jäljellä.

Odotan elämäni paluuta. Että jaksaisin taas ajatella kenkiä.

Siitä se ajatus sitten lähti

Mitäpä kenkäfriikki kantaisi ensimmäisenä uuteen kotiin kuin kenkiä? Tästä se rutistus lähtee! Tapaamisiin taas ensi viikolla (mm. tuon Zion kassin sisällön suhteen...).

Aurinkoista viikonloppua!

Mitä nainen tarvitsee

... se löytyy hänen käsilaukustaan.

Oman laukkuni sisältö on herättänyt hilpeyttä ja kummastusta kanssaihmississä siitä lähtien, kun paljastin Facebookissa, että erään siivousprojektin yhteydessä ratsasin sieltä mm. toistakymmentä kuulakärkikynää. Mitäpä tähän voisi sanoa? Olen siinä(kin) mielessä omituinen, että olen varsinainen kuulakärkikynämagneetti. Jos omasi on hukassa, se löytyy todennäköisimmin minun käsilaukustani. Anteeksi.

Löytyy sieltä yhtä ja toista muutakin. Tässä näyte (pahoittelen yön hämärissä otettua salamavaloräiskäisyä).

Kaiken sälän keskellä kannan joka päivä mukanani sateenvarjoa (satoi tai paistoi, mistä sitä koskaan tietää), kaulahuivia (jos vaikka alkaisi kesken hellepäivän viluttaa), käsirasvaa (atoopikon ehdottomin must-juttu) ja laastareita (oma tai vielä todennäköisemmin lapsen haaveri odottaa mahdollisesti vain nurkan takana).

Seuraavat kikat olen kokenut jopa hyödyllisiksi:

- Mahdollisimman pieni meikkipussi (minulla coll.partin vaaleanpunainen, vanhoista kalanrehusäkeistä(!) tehty kierrätyspussukka). Päivän aikana ei ole kuitenkaan aikaa sutia kuin korkeintaan lisää puuteria tai huulikiiltoa. Kaiken muun voi huoleti unohtaa kotiin.

- Erillinen kanta-asiakaskorttipussukka (tässä tapauksessa Habbo Hotel - pussi, saatu jostain Sulakkeen juhlista). Siis niitä etu-, kanta-asiakas-, kerää-tähän-leimoja -korttejahan on nykyään niin miljoona, ettei ne voi mitenkään mahtua normaaliin kukkaroon. Erillisestä luottokortinkokoisesta pussukasta ne löytyy kätevämmin, eikä varsinaisen rahapussin saumat ratkeile ihan niin nopeasti.

- Rullalle kääritty kankainen ostoskassi (minulla Sonia Rykielin H&M-malliston musta kangaskassi, jossa on riittävän pitkät hihnat olalla kantamista varten). Vilkaisepa vaikka omaan roskakaappiisi ja totea sama muin minä: muovipusseja on liikaa. Aivan liikaa.

- Body Shopin puuteripaperit. Pyyhkivät pois tuskan hien hektisinä päivinä.

- Ja ne kuulakärkikynät (kuvassa vain pieni otos, kyllä niitä taisi tälläkin kertaa olla... monta). Ihmisellä nyt vaan aina pitää olla kynä saatavilla.

Lopuksi vielä vastaus huulillasi olevaan kysymykseen: Miksi kaikki on niin kirjavaa? Missä on värikoordinaatio? Laukkuni ovat aina mustia. Mustassa laukussa musta lompakko yms. -> et löydä koskaan mitään. I rest my case.

Mitä sinun laukustasi löytyy? Ja miksi?

Ufon kyydissä

Viime viikonloppuisena äitienpäivänä kävimme lapsen kanssa tutustumassa Espoon Weegee-näyttelykeskukseen avattuun Futuroon, tuohon 60-luvun muoviseen ufotaloon.

 

 

Alunperin hiihtomajaksi suunniteltu kapistus oli kyllä vaikuttava kokemus. Ei voi kuin ihmetellä 60-luvun rohkeutta, innovatiivisuutta ja edistysmielisyyttä. Ja toisaalta myös totaalista realismin puutetta. Keltaisessa ufossa oleskeltiin yhdessä muutaman neliön tilassa, jossa istuimet ja vuoteet olivat yhtä ja samaa ja keittiön virkaa toimitti takka/grilli/pöytäyhdistelmä. Pienen pieni vessa oli sentään erillinen tila sisäänkäynnin yhteydessä. Varsinainen monitoimilaite!

Hauskoja, hellyyttäviä ja hämmentyneitäkin tunteita Futuro herätti, vaikka en sitä ihan heti keämökiksi kelpuuttaisi:) Käykäähän kuitenkin vilkaisemassa!

Iloisen mustia kesäkenkiä

Kuten tässä eränä päivänä kerroin, etsin (ainakin itselleni) yllättäen mustia kesäkenkiä, mieluiten korollisia sandaletteja. Koska Marnien hintataso ei edelleenkää tunnu kovinkaan... öh, kuluttajaystävälliseltä, etsiskelin helatorstain ajankuluksi Brandosin valikoimista edes likimain saman asian ajavia sisarmalleja.

Ylärivissä vasemmalla ovat Calvin Kleinin perusremmisandaletit. Oikealla Clarksin nilkaremmiavokkaat, joissa on hauska perhoskoriste varpaiden päällä. Juuri sopivat esimerkiksi valkomustan leveähelmaisen mekon kanssa.

Alarivissä velmuilevat kahdet A Parin nilkkaremminsandaletit, joista vasemmanpuoleisissa on kivaa keveyttä tuova punospohja ja letitetty nahkahihna varpaiden päällä. Oikeanpuoleiset taasen ovat jylhät ja yksinkertaiset, mutta silti vaikuttavat leveän nilkkaremminsa ja korkean platforminsa ansiosta.

Kaikki ovat superkauniita, erilaisiin tunnelmiin ja tilaisuuksiin sopivia, valitse nyt sitten näistä. Ottaisin yhden parin kaikkia koossa 38, kiitos.

Mitkä ovat sinun suosikkisi?

Kaikki kuvat: Brandos